VALOISA KAAMOSAJAN KAUSITARJOUS

AIKUISTEN ELOKUVAT

Tarjoamme kaikki vuonna 2021 julkaistut elokuvatallenteemme
häikäisevän edullisesti loistavalla 50 % alennuksella
à 14,50-24,50 € (+ alv).

Tarjous on voimassa 21.12.2022 saakka.

KOTIMAISET ELOKUVAT

dvd
Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (Suomi, 2021) on dokumentaarinen kuvaus Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaiskulttuurin kadottamisesta ja saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta. Elokuva on hätähuuto EU:n ainoan alkuperäiskansan tulevaisuuden puolesta – saamelaisten omalla suulla. Suomen valtio rikkoo toistuvasti omaa lainsäädäntöään ja pyyhkii saamelaiset pois omimalla loputkin saamelaisten maat ja vedet, kulttuurin, elinkeinot, symbolit ja jopa identiteetin. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, ...
dvd
Vielä olisi asiaa… Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki siis tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla. Elokuva Karpo kuvaa Hannu Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana ja käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan ...
dvd
Viimeiset on kansainvälistä mainetta nauttivan Veiko Õunpuun ohjaama pohjoinen western, jonka tapahtumat sijoittuvat Lapin kesyttömille tunturialueille. Nuori kaivosmies Rupi (Pääru Oja) aikoo tuntureita louhimalla kaapia kasaan tarpeeksi rahaa karistaakseen kaivoskylän tukahduttavat tomut ikuisiksi ajoiksi jaloistaan. Mutta työt kaivoksessa seisovat, koska Rupin isä, vanha poromies (Sulevi Peltola), kieltäytyy myymästä maitaan. Kaiken lisäksi ”Kalastajana” tunnettu juonitteleva kaivospomo ...
dvd
Tapahtumat saavat alkunsa, kun kaupunkilaistunut Mervi (Susanna Pukkila) vie ensimmäisen kerran tyttöystävänsä Katan (Almila Bagriacik) maaseudulle vanhempiensa luo. Mervi pelkää, että vanhempien on vaikea suvaita tyttöparia – varsinkin kun Katan äiti Farrah (Leila Abdullah) on iranilainen ja isä Hermann (Stephan Schad) saksalainen – mutta käy ilmi, että perillä Mervillä on itsellään paljon enemmän sulateltavaa. Vanhempien ...
dvd
Jussi-voittaja 2022: paras miessivuosa Venetsian elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut ”Fucking with Nobody” on ohjaaja Hannaleena Haurun satiirinen draamakomedia ikisinkusta elokuvaohjaaja Hannasta (Hannaleena Hauru) ja tämän näyttelijäystävä Ekusta (Samuel Kujala), jotka hetkellisestä päähänpistosta päättävät luoda kulissisuhteen Instagramiin. Parodiaksi kallistuvan feikkiromanssin avulla Hanna ja Ekku ystävineen haluavat osoittaa nyky-yhteiskunnan nälän romanttisia ja alkukantaiseen arvomaailmaan nojaavia tarinoita kohtaan. Rakkaustarina ...
dvd
Punainen kohina kertoo Timosta (Jari Manninen), joka on asunut viimeiset kymmenen vuotta rapistuvalla maatilallaan kaikkien katseilta syrjässä. Hiljaisuus katkeaa, kun hän saa vieraakseen kaksi lapsuudenystäväänsä. Etelän kaupunkeihin muuttaneet Jussi (Roope Olenius) ja Maiju (Veera W. Vilo) saavat pian huomata, miten vuodet ovat muuttaneet heidän vanhaa ystäväänsä. Ja miten Timo tuntuu yhtäkkiä muuttavan kaiken heidän ympärillään.
blu-ray

”Ikuiseen rauhaan” on Ville Suhosen dokumenttielokuva pasifisti Arndt Pekurisesta (1905-1941). Pekurinen puhui väkivallattomuuden, aseistakieltäytymisen ja rauhan puolesta, ja sai tukea toiminnalleen ympäri maailmaa. Hänen maailmankatsomuksensa törmäsi Suomessa kuitenkin aikakauden nationalistiseen ja militaristiseen ilmapiiriin. Häntä pidettiin häirikkönä, petturina ja maskuliinisuuden irvikuvana. Elokuva on universaali ja ajaton kertomus mielipiteidensä vuoksi vainotusta ihmisestä. Samalla se on kuvaus nuoren ...
dvd
Syksyn jälkeen saapuu kevät on riipaiseva draama nuoren naisen kielletystä rakkaudesta ja sodan särkemistä ihmisistä 1940-luvun Suomessa. Raja-Karjalassa jatkosodan kynnyksellä parikymppinen Anni (Asta Sveholm) perheineen joutuu jättämään kotinsa. Perhe asutetaan vieraalle paikkakunnalle, jossa uusi elämä on rakennettava tyhjästä. Arkea leimaa kova työnteko sekä ortodoksisen perheen ja luterilaisten kyläläisten molemminpuoliset ennakkoluulot ja viha. Kurjuudesta huolimatta elämännälkäinen ...
dvd
Parhaan dokumenttielokuvan Jussi-voittaja 2021! Neiti Aika on Elina Talvensaaren uusi dokumenttielokuva, jossa ohjaaja tutustuu uuden kotinsa entiseen asukkaaseen, vanhaan naiseen, joka oli kuollut yksin ilman omaisia. Kaikki naisen tavarat huonekaluista perhealbumeihin siirtyivät asunnon mukana Elinalle. Mitä kävisi, jos kaiken vain heittäisi pois? Unohtumisen pelko sai Elinan selvittämään, kuka nainen oli. Elina Talvensaaren elokuva kuvaa kauniisti ...
dvd
Elokuva kertoo pohjoisella napapiirillä Suomen, Ruotsin, Norjan, Grönlannin (Tanska), Kanadan, Alaskan (Yhdysvallat) ja Venäjän valtioiden rajojen sisäpuolella elävistä alkuperäiskulttuureista. Nämä kulttuurit eivät ole kyseisiä rajoja piirtäneet. Oikeuksia on loukattu. Esi-isiltä peritty elämäntapa on pääosin nujerrettu, mutta ihmisten sisäistä maailmankuvaa ei ole onnistuttu tuhoamaan – ei ainakaan vielä. Anerca on elokuva arktisen alueen alkuperäiskansojen hengityksestä. Hengitystä ...

ULKOMAISET ELOKUVAT

dvd
Mestarillisen tanskalaisohjaaja Thomas Vinterbergin ”Yhdet vielä” on yhden Oscarin voittaja (paras vieraskielinen elokuva) sekä yhden Oscarin (paras ohjaus) ja yhden Golden Globen (paras vieraskielinen elokuva) ehdokas. Elokuva tyhjensi myös jo joulukuussa 2020 European Film Awards -gaalan palkintopöydän voittamalla kaikkineen neljä palkintoa (paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus, paras miespääosa). Tanskassa suurmenestykseen nousseen elokuvan on käsikirjoittanut ...
dvd
Tositapahtumiin perustuva vakoilutrilleri kertoo brittiläisestä Greville Wynnestä (Benedict Cumberbatch), vaatimattomasta ja tavallisesta liikemiehestä, joka värvättiin avainrooliin yhdessä historian kriittisimmistä kansainvälisistä konflikteista. MI6:n pyynnöstä ja CIA:n agentin (Rachel Brosnahan) ehdotuksesta Wynne solmii salaisen ja äärimmäisen vaarallisen yhteyden neuvostoupseeri Oleg Penkovskiin (Merab Ninidze), tavoitteenaan välittää tärkeitä tietoja kiristyvästä ydinasevarustelusta ja Kuuban kriisin ratkaisun avaimista. Raskaan salaisuuden kantaminen ...

Minari on herkkä kuvaus juurtumisesta. Elokuva kertoo korealaissyntyisestä perheestä, joka muuttaa Arkansasin maaseudulle etsimään omaa amerikkalaista unelmaansa. Perheen elämä mullistuu, kun ovela, pahasuinen mutta rakastava isoäiti saapuu entisestä kotimaasta asumaan heidän luokseen. Uusi elämä karulla seudulla on täynnä vastoinkäymisiä, mutta Minari näyttää, millaista voimaa ja sikeyttä perheessä voi olla, sekä sen, mitä koti todella tarkoittaa.

Homoseksuaalinen pariskunta Sam (Colin Firth) ja Tusker (Stanley Tucci) matkustaa Englannin poikki vanhalla matkailuautollaan tapaamaan ystäviään ja perheenjäseniään ja vierailemaan yhteiseltä taipaleeltaan tutuissa paikoissa. Tuskerilla on todettu muistisairaus kaksi vuotta aikaisemmin, joten yhteinen aika on nyt kullan arvoista.

Draamakomedian päähenkilö on maailmaa jo kylliksi nähnyt Lucky (Harry Dean Stanton), joka elelee vaatimattomasti amerikkalaisen pikkukylän vuodenajattomassa auringonpaahteessa. Tiiviiseen elämänpiiriin kuuluu keskeisesti ystävä Howard (David Lynch), jolle rakas lemmikkikilpikonna tosin tuntuu olevan tärkeämpi kuin ihmiskontaktit. Hillitty komedia kasvaa yllätyskäänteiden myötä monitasoiseksi ja poikkeuksellisen tarkkanäköiseksi tarinaksi kaiken vääjäämättömästä rajallisuudesta, ystävyydestä ja siitä, kuinka pienimmistäkin asioista olisi ...
dvd
Lämminhenkinen ja voimaannuttava draamakomedia sijoittuu Skotlannin häikäisevän kauniiseen luontoon. Valloittavassa nimikkoroolissa Edienä nähdään brittilegenda Sheila Hancock, joka on tehnyt huikean, yli seitsemälle vuosikymmenelle levittäytyvän uran näyttelijänä. Edie on ennättänyt jo 80 ikävuoden paremmalle puolelle jäädessään leskeksi. Tytär Nancy haluaisi passittaa äitinsä hoitokotiin, mutta omapäinen Edie ostaa itselleen menolipun Skotlantiin suuntaavaan yöjunaan. Hänen ainoana tavoitteenaan on ...
dvd
Toiseen maailmansotaan sijoittuva järisyttävä draama perustuu Jerzy Kosińskin (mm. Tervetuloa, Mr. Chance!) romaaniin, josta kasvoi menestys myös Suomessa. Tähtikaliiberin Hollywood-näyttelijöillä roolitettu elokuva on tarina pikkupojasta, joka ajautuu vastoinkäymisestä toiseen itäisessä Euroopassa keskellä mantereen toistaiseksi pahinta myllerrystä. Lopputulos on visuaalisesti silmiähivelevän kaunis. Tyylitellyt kuvat luovat kouraisevan kontrastin kertomukselle, joka on tutkielma ihmismielen pimeimmästä puolesta ja silmät ...
dvd
Intensiivinen ja vauhdikas toimintatrilleri sijoittuu hirmumyrskyn riepottelemaan Hongkongiin. Miljoonakaupunki on valmistautumassa joulun viettoon, kun kolme aseistautunutta naamiomiestä ryntää ruumishuoneen ovista sisään. Tunkeutujat tietävät tarkkaan, mitä tahtovat. Ylitöihin viimeisten joukossa jäänyt oikeuslääkäri avustajineen ei kuitenkaan aio antaa rikollisille periksi mistään hinnasta. Renny Harlinin 21. pitkä elokuva tekee komeasti kunniaa sekä ohjaajan itsensä Hollywood-läpimurrolle Die Hard 2:lle ...

Tositapahtumiin perustuvan jännitysdraaman keskiössä on amerikkalainen Virginia Hall (Sarah Megan Thomas), joka värvätään 1940-luvun alun Britanniassa Winston Churchillin perustaman salaisen vakoojaryhmän erikoiskoulutukseen. Pian hänet lähetetään peitetehtäviin saksalaisten miehittämään Ranskaan. Rintamalinjojen takana brittien kylmähermoiset ja kunnianhimoiset naisagentit yhdistävät voimansa liittoutuneiden joukkoja tukevan vastarintaliikkeen kanssa. Kulisseissa käytävässä armottomassa taistelussa jokainen soluttautuja vastaa vain itsestään ja tekee ratkaisunsa ...
dvd
Vauhdikas, toiminnalla ladattu sotaseikkailu sijoittuu toisen maailmansodan itärintamalle sydäntalvella 1941. Saksalaisten riveissä kiertää huhu Neuvostoliiton eliittijoukkojen mestariampujasta, joka on vastustajana voittamaton. Punaiseksi aaveeksi nimetty taistelija ilmestyy kuin tyhjästä ja tekee säälimättömästi selvää vihollisistaan kirurgisella tarkkuudella. Uskomukset joutuvat tulikokeeseen, kun Wehrmachtin joukot ryhtyvät piirittämään syrjäisessä maalaiskylässä piileskelevää neuvostosotilaiden ryhmää. Piiritettyjen kohtalo vaikuttaa vääjäämättömältä – kunnes heidän ...
dvd
Ranskassa eletään vuotta 1967. Paulette (Juliette Binoche) on pyörittänyt yhdessä puolisonsa kanssa jo vuosia kotitalouskoulua, jonka tarkoitus on jalostaa nuorista naisista täydellisiä vaimoja. Kun Pauletten mies yllättäen kuolee, joutuu nainen huolehtimaan konkurssin partaalla olevasta yrityksestään itse ja järjestämään koko elämänsä uudelleen. Uudet tuulet puhaltavat myös oppilaina olevien tyttöjen elämässä: he haluavat elämältään muutakin kuin olla ...
dvd
Ylistetty BABYTEETH on valoisa draama perheestä yhden suuren surun ja elämänkokoisen ilon äärellä. BABYTEETH on herkkä ja koskettava draama perheestä, jonka teini-ikäinen tytär Milla on vakavasti sairas. Kun Milla alkaa hengailla itseään useamman vuoden vanhemman pahan pojan Moseksen kanssa, ei vanhemmilta riitä suhteelle ymmärrystä. Moses kuitenkin onnistuu sytyttämään Millan kateissa olleen elämänjanon ja vanhemmat joutuvat ...
dvd
Selman (Golshifteh Farahani) bisnekset lähtevät käyntiin kompuroiden, sillä Tunisian byrokratia kampittaa Selman suunnitelmia tavalla jos toisellakin. Vaikka tunisialaiset eivät julkisesti tunnusta minkään muotoista terapiaa tarvitsevansakaan, riittää Selman terapiadivaanille asiakkaita jonoksi asti, sillä yhden jos toisen paikkakuntalaisen mieltä tuntuu kaihertavan jokin salaisuus… Ranskalais-tunisialainen komediallinen draama on myös ikkuna tämän päivän Tunisiaan. Maahan, joka elää vallankumouksen jälkeisiä ...
dvd
Upeiden ranskalaistaitureiden tähdittämä nostalginen matka elämän tärkeimmän ihmissuhteen alkujuurille muistuttaa meitä siitä, kuinka ja miksi rakastumme. Kuusikymppinen Victor (Daniel Auteuil) elää väljähtyneessä avioliitossa Marianne-vaimonsa (Fanny Ardant) kanssa. Pariskunnalla on yltäkylläisessä elämässään puitteet kohdillaan, mutta välinpitämättömyys kaivertaa kumpaistakin sisältä. Victorin elämä kääntyy ylösalaisin päivänä, jona hän saa mahdollisuuden mahdottomaan: palata menneisyyteen neljän vuosikymmenen taakse ja päivään, ...
dvd
Cannesin kilpasarjassa maailman ensi-iltansa saaneessa Corneliu Porumboiun toimintadraamassa THE WHISTLERS viheltämisen taidossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Uuden romanialaiselokuvan palkitun taiturin Corneliu Porumboiun (mm. 12:08 East of Bucharest ja Police, Adjective) uutuuselokuva THE WHISTLERS (La Gomera) on visuaalisesti tyylitelty ja taidokkaasti kynäilty rikosten ja juonien kudelma. Bukarestilaispoliisi Cristi pelaa lain molemmilla puolilla. Tehtävä vie hänet ...
dvd
Kolmen eri sukupolven perhe kokoontuu yhteen viikonlopun aikana – ollakseen kuolemansairaan Lilyn (Susan Sarandon) kanssa viimeisen kerran. Lilyn tyttärien Jenniferin (Kate Winslet) ja Annan (Mia Wasikowska) välille syntyy salaisuuksia, jotka uhkaavat toivoa rauhanomaisista jäähyväisistä. Blackbird on uusintaversio palkitusta tanskalaisesta elokuvasta ”Silent Heart”.
dvd
Romanttinen komedia ihmisistä, jotka työskentelevät häissä luodakseen täydellisen päivän rakastavalle parille – kun taas heidän omat suhteensa ovat outoja, outoja, hulluja ja kaukana täydellisistä…
dvd
Kun Francis (Welket Bungué) huuhtoutuu Etelä-Euroopan rannikolle, hän vannoo valan Jumalalle: tästä lähtien hän haluaa olla uusi, parempi, kunnollinen mies. Löydettyään tiensä Berliiniin hän ymmärtää, kuinka vaikeaa on olla vanhurskas, jos olet laiton pakolainen Saksassa – ilman papereita, ilman kansalaisuutta ja ilman työlupaa. Saatuaan karismaattiselta saksalaiselta Reinholdilta (Albrecht Schuch) houkuttelevan tarjouksen ansaita helposti rahaa, Francis ...
dvd
Tämä puolittain omaelämäkerrallinen draama perustuu Judith Kerrin romaaniin When Hitler Stole Pink Rabbit. Kertomus kerrotaan päähenkilö Annan näkökulmasta: siitä, kuinka hän kokee Hitlerin hallinnon kauhut lapsen silmin. Vuonna 1933 9-vuotiaan Annan (Riva Krymalowski) on seurattava kuuluisaa juutalaista toimittaja-isäänsä Arthur Kemperiä (Oliver Masucci) ja muita perheenjäseniään näiden paetessa natseja Berliinistä Zürichiin – jättäen taakseen sekä lelut ...

Menestyvä rikoskirjailija Charles (Dan Stevens) kärsii pahasta kirjoituskammosta. Hän hakee inspiraatiota kutsumalla eksentrisen meedion Madame Arcatin (Judi Dench) pitämään istunnon hänen kotonaan. Charlesin yllätykseksi Madame Arcati kutsuu vahingossa esiin hänen ensimmäisen vaimonsa Elviran (Leslie Mann), joka on valmis jatkamaan elämäänsä siitä, mihin se jäi. Elvira järkyttyy todetessaan, että sievistelevä ja kunnollinen Ruth (Isla Fisher) on ...
dvd
1990-luvun New York: Valmistuttuaan koulusta Joanna (Margaret Qualley), jonka unelmana on tulla kirjailijaksi, palkataan avustajaksi J.D. Salingerin (Tim Post) vanhanaikaiselle kirjallisuusagentille Margaretille (Sigourney Weaver). Köyhyyden ja glamourin välillä tasapainoillen hän viettää päivänsä puupaneloidussa toimistossa – jossa sanelu- ja kirjoituskoneet vallitsevat edelleen – ja yönsä pesu-altaattomassa Brooklynin huoneistossa poikaystävänsä kanssa. Joannan päätehtävä on Salingerin suuren fanipostin ...
dvd
Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä ”The Green Knight” kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin (Dev Patel) tarinan. Dev Patelin lisäksi keskeisissä rooleissa nähdään Alicia Vikander, Joel Edgerton, Sean Harris ja Barry Keoghan. Sir Gawain hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti Vihreä Ritari (The Green Knight), pelottava ...

Timanttikaivos Pohjois-Kanadassa on romahtanut, jättäen osan työntekijöistä maan alle loukkuun. Jim Goldenrodin (Laurence Fishburne) on äkkiä löydettävä päteviä rekkakuskeja ajamaan pelastusvarusteita vaarallisia jääteitä pitkin onnettomuuspaikalle. Kyseessä on itsemurhatehtävä kokeneimmillekin kuskeille, mutta Mike (Liam Neeson) ja Tantoo (Amber Midthunder) ottavat haasteen vastaan. Jää osoittautuu kuitenkin arvioituakin heikommaksi, ja tehtävä muuttuu lähes mahdottomaksi viimeistään, kun rekkakuskit joutuvat ...

David Copperfieldin elämä ja teot tuo Charles Dickensin mestariteoksen valkokankaille hauskempana kuin koskaan! Hyväsydäminen orpo David (Dev Patel) etsii omaa paikkaansa viktoriaanisessa Englannissa. Hänen elämäntarinassaan polveilevat vuoroin laupeus ja pahansuopuus, rutiköyhyys ja yltäkylläisyys. Kirjailijan urasta haaveilevan nuorukaisen matkan varrelle osuu joukko yllättäviä ja eriskummallisia persoonallisuuksia, joista kukin vaikuttaa hänen kohtaloonsa arvaamattomalla tavalla. Dickensin omasta elämästä ...

Rakastetun brittikomediaklassikon Housut pois! ohjaaja Peter Cattaneo tuo jälleen valkokankaille koskettavan ja viihdyttävän tarinan siitä, miten kaikki on mahdollista, kun uskalletaan puhaltaa yhteen hiileen. Englantilaisessa sotilastukikohdassa asuville naisille huoli rintamalle lähtevistä puolisoista on arkipäivää. Määrätietoinen Kate (Kristin Scott Thomas) ja elämäniloinen Lisa (Sharon Horgan) yrittävät keksiä koko joukolle yhteistä tekemistä. Ompeluseurat ja lukupiirit eivät ota ...

Kun teinityttö Sarah (Isabelle Allen) avaa pelatessaan vahingossa portaalin sivuttaisvierittävään lempipeliinsä, hän jää jumiin pahamaineiseen intergalaktiseen vankilaan, jota asuttavat galaksin vaarallisimmat rikolliset. Päästäkseen pakoon hänen on pelattava peli loppuun apunaan todellisuudessa oleva vähemmän nokkela ystävänsä – muuten hän jää 16-bittiseksi pelihahmoksi loppuiäkseen.

Italian Nights on hehkuva murhamysteeri ja satiiri, joka sijoittuu 1990-luvun alkupuolelle – italialaisen elokuvan kulta-ajan loppupäähän. Tuolloin neorealismi ja commedia all’italiana antautuivat viimein ahneuden ja taiteellisen pysähtymisen kurimukseen. Kuuluisa elokuvatuottaja löydetään kuolleena Tiber-joesta, ja pääepäiltyinä on kolme nuorta kunnianhimoista käsikirjoittajaa. Yhden yön aikana poliisiasemalla he käyvät läpi myrskyisää, tunteikasta ja ironista matkaansa Rooman kaduilla, italialaisen ...
dvd
Nuori lupaava toimittaja Paul (Brenton Thwaites) on juuri palannut Afganistanista. Hän kokee elämässään kriisin, jota ei osaa käsitellä. Hänen avioliittonsa on hajoamassa, ja samaan aikaan hän yrittää auttaa Afganistanissa tapaamaansa sotilasta. Kaiken kaaoksen keskellä Paul saa vielä tehtäväkseen haastatella henkilöä, joka väittää olevansa Jumala (David Strathairn). Sen jälkeen Paulin elämä saakin aivan uuden käänteen…
dvd
Tarina naisesta, joka ei anna sodan estää häntä taistelemasta rakkaidensa puolesta. Erna Sodassa on Henrik Ruben Genzin elokuvasovitus Erling Jepsenin samannimiseen romaaniin. Trine Dyrholm näyttelee vahvaa ja energistä Sønderjyde Ernaa, joka tekee kaikkensa suojellakseen poikaansa Kallea. 1918. Ensimmäisen maailmansodan riehuessa Euroopassa Erna Jensen (Trine Dyrholm) elää omaa normaalia elämäänsä kotonansa Bramstrupissa yksinkertaisen poikansa Kallen (Sylvester ...

Rikospsykologi Kate Fuller saa tehtäväkseen ratkaista murhan, jossa mies vaikuttaa tulleen nukkuessaan vaimonsa kuristamaksi ja jonka ainoa todistaja on näiden 8-vuotias tytär Sophie. Kun Kate syventyy ihmisiä unihalvauksen aikana tappavan muinaisen demonin Maran mysteeriin, kokee hän samat jäykistävät oireet kuin kaikki aikaisemmat uhrit ja kulkee hyytävän painajaisen halki pelastaakseen itsensä ja Sophien ennen kuin uskaltaa ...

Uunituore tanskalaistrilleri Shorta on totisesti ajankohtainen. Kevään Black Lives Matter -mielenosoitusten tavoin se nostaa esiin seikan, joka on totta niin meillä kuin muuallakin: poliisin toiminta ei aina kestä lähempää tarkastelua. Tarkat yksityiskohdat siitä, mitä tapahtui kun 19-vuotias Talib Ben Hassi (Jack Pedersen) oli poliisin huostassa ovat jääneet epäselviksi. Poliisit Jens (Simon Sears) ja Mike (Jacob ...

Suurperhe kokoontuu kauniina kesäpäivänä juhlistamaan perheenäidin Andréan (Catherine Deneuve) 70-vuotispäivää. Andréan molemmat pojat ovat paikalla. Niin uratykki Vincent menestyvine vaimoineen ja upeine lapsineen kuin boheemi valokuvaaja Romain puolet nuoremman tyttöystävänsä kanssa. Ainoa, joka puuttuu, on Andréan vuosikausia sitten omille teilleen lähtenyt tytär Claire. Ja kun tuhlaajatyttö yllättäen ilmestyykin paikalle, suistaa saapuminen idyllisen perhejuhlan varsinaiseen kaaokseen… ...
dvd
Veronica on entinen lukion musiikinopettaja, joka istuu vankilassa syytettynä oppilaansa seksuaalisesta ahdistelusta. Rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt ja johon melkein kaikki tiesivät hänen olevan syytön. Veronica haluaa kuitenkin pysyä vangittuna ja sanoo jokaiselle, joka on halukas kuuntelemaan häntä, ansaitsevansa tuomion. Kuitenkin aivan eri rikoksesta tai oikeammin synnistä, joka tapahtui hänen teini-iässään. Isänsä Jimin kuoltua ...
dvd
Ikivanhat tunnontarkat pakanaheimot riehuvat Euroopan unohtuneilla aroilla. Esi-isät ovat siirtäneet noituuden ja maagisten rituaalien perinteet sukupolvelta toiselle. Aikojen kuluessa rutto ja kurjuus sekä herruudesta käydyt sodat ovat seuranneet toisiaan loputtomassa rajujen väkivaltaisuuksien kierteessä. Usko ennen niin tärkeisiin jumaliin on himmennyt, eikä enää tiedetä kehen uskoa. Eivätkä heimolaiset tiedä, miten pysyisivät hengissä entistä rajumpien sotien melskeissä, ...
dvd
The Divorce Party on draamakomedia, joka kertoo parikymppisen pariskunnan Nate (Thomas Cocquerel) ja Susan Brownin (Claire Holt) tarinan. Kun Susan yhtäkkiä tajuaa olevansa onneton ja haluavansa eron, pakkaa Nate laukkunsa ja suuntaa lähimpään hotelliin. Pian hänelle selviää, että kaikki hänen entiset ”ystävänsä” ovat hylänneet hänet, ja täten hän aloittaa yksinäisen elämän sinkkuna. Kun samoihin aikoihin ...
dvd
Vanhan lännen ikonisin lainsuojaton! Elokuvassa kuvataan ikonisen lännengangsterin Billy The Kidin (Jason Cash) viimeisiä päiviä. Unohda kaikki, mitä tiesit hänestä – suurin osa on vain huhupuhetta. Ratsasta hänen kanssaan, kun hän yrittää löytää turvapaikan epätoivoisessa ympäristössä. Elokuva tavoittaa vihan, paniikin, vainoharhat ja tuskan revolverimiehen sydämessä hänen elämänsä viimeisinä päivinä.
dvd
Kate Johnson (Gina Holden) on yksinhuoltajaäiti ja menestyvä poliisitutkija. Kun Katen tytär Nina (Natasha Calis) lähtee Belizen Punta Diaan vapaaehtoistyöhön lastenkotiin, ”La Muerte Roja”-kartelli sieppaa hänet. Kate ei luota paikalliseen hallintoon, vaan päättää matkustaa itse Belizeen etsimään tytärtään.
dvd
Legenda pysäyttämättömästä lainsuojattomasta! Jesse James (Paul Clayton) on kuuluisa ja vaarallinen lainsuojaton. Monet lainsuojattomat ovat kohdanneet Mustan Junan, mutta Jesse tuntee itsensä pysäyttämättömäksi ja yrittää vallata junan – huolimatta siitä, että häntä on neuvottu olemaan tekemättä niin.
dvd
Vuonna 1970 Lontoossa järjestettiin Miss Maailma -kilpailu, jota isännöi yhdysvaltalainen komedialegenda Bob Hope (Greg Kinnear). Tuolloin Miss Maailma oli maailman katsotuin tv-ohjelma, jolla oli yli 100 miljoonaa katsojaa. Väittäen, että kauneuskilpailut halvensivat naisia, vasta perustettu Women’s Liberation Movement saavutti yön yli mainetta tunkeutumalla lavalle ja häiritsemällä kilpailun suoraa lähetystä. Sen lisäksi, että kun show jatkui, ...
dvd
Sosialisti, filosofianörtti ja kyyninen keikari – he kaikki ovat osa niin kutsuttua ”urbaania haute bourgeoisia”, ja vaikka kutakin heistä viehättää eri ideologia, ovat kaikki heistä yhtä vakuuttuneita siitä, että heillä on vastaukset kaikkeen. Ollaan ensimmäisellä joululomalla korkeakoulusta, ja nämä nuoret aikuiset tapaavat juhlissa ja päivällisillä keskustellakseen loputtomasti. Whit Stillmanin käsikirjoitus sai Oscar-ehdokkuuden, ja hänen debyyttielokuvansa ...
dvd
Vastustamattoman karismaattinen taidekriitikko James Figueras (Claes Bang) lyöttäytyy mukaan provosoivaan ja houkuttelevaan amerikkalaiseen kollegaan Berenice Hollisiin (Elizabeth Debicki). Uudet rakastavaiset matkustavat voimakkaan taidekeräilijän Cassidyn (Mick Jagger) ylenpalttiseen ja runsaaseen Como-järven kartanoon. Heidän isäntänsä paljastaa, että hän on Jerome Debneyn (Donald Sutherland) suojelija, ja hänellä on yksinkertainen pyyntö: Jamesille varastaa Debneyn mestariteos taiteilijan studiosta hinnalla millä ...

Toiminnalla ja näyttävillä tehosteilla ladattu The Pale Door käynnistyy suoraviivaisena western-seikkailuna ja kasvaa okkultistiseksi kauhutrilleriksi, joka on maustettu huikeilla yllätyskäänteillä. Duncan Dalton (Zachary Knighton, Magnum P.I.) johtaa junanryöstäjien joukkoa, joka saa mittatilauskeikallaan hämmentävän saaliin: kookkaasta kirstusta paljastuu kulta-aarteen sijaan täysissä voimissaan oleva nuori nainen. Hän houkuttelee rosvojoukon saattajikseen autiokaupunkiin, josta löytyy yhä toiminnassa oleva ilotalo. ...
dvd
Intensiivinen kauhutrilleri Let’s Scare Julie käynnistyy tyttöjen illasta amerikkalaisessa omakotitaloidyllissä. Kaverukset ovat kokoontuneet juuri setänsä luokse muuttaneen Emman ja tämän pikkusiskon Lilyn kotiin tappamaan aikaa. Tytöt huomaavat, että naapuritaloon vastikään muuttanut Julie on yksin kotona. He päättävät säikäyttää ikätoverinsa mahdollisimman mieleenpainuvalla tavalla. Päähänpisto käynnistää tapahtumasarjan, joka muuttuu päättymättömäksi painajaiseksi. Kokonaan reaaliajassa etenevä elokuva nostattaa katsojansa ...
dvd
The Witch in the Window on psykologinen kauhutrilleri, jonka tunnelma hiipii salakavalasti katsojan ihon alle. Tehokeinot muistuttavat Midsommar-ohjaaja Ari Asterin esikoisesta Hereditary – Pahan perintö. Kriitikot ovat verranneet elokuvaa myös M. Night Shyamalanin moderniin klassikkoon Kuudes aisti. Stephen King -sarjasta Castle Rock muistettava Charlie Tacker on tarinan 12-vuotias päähenkilö Finn, joka lähtee isänsä Simonin kanssa ...
dvd
Räjähtävä toimintatrilleri Shock Wave on yhdistelmä Die Hard – Koston enkeliä ja modernin Hongkong-actionin 1980- ja 90-lukujen mestariteosten herkullisimpia elementtejä. Myös katastrofielokuvan ainekset asettuvat hallitusti osaksi kokonaisuutta, joka nostattaa pulssia takuuvarmasti. Juuri virkaansa nimitetty poliisin pommiryhmän päällikkö J.S. Cheung (Andy Lau) joutuu kaikkien aikojen tulikokeeseen, kun rikollisryhmä iskee maailman vilkkaimmin liikennöityyn alikulkutunneliin Hongkongissa. Tunneli on ...
dvd
Amerikansuomalaisen Emma Tammen esikoiselokuva The Wind on psykologinen kauhutrilleri, jonka polttoaineena on vahva naisenergia. Voimakastahtoinen päähenkilö Lizzy (Caitlin Gerard, Insidious: The Last Key) on kuin villin lännen armottoman rajaseudun versio Alien-elokuvien Ripleystä. Tuulen tuivertamalle preerialle asettuneet uudisasukkaat Lizzy ja Isaac (Ashley Zukerman) saavat naapureita pitkään kestäneen yksinelon jälkeen. Helpotus jää lyhytaikaiseksi, kun preeriademonit alkavat riivata ...
dvd
Toiminnallinen scifi-trilleri sijoittuu kaoottiseen Lincoln Cityn suurkaupunkiin vaihtoehtoisessa lähitulevaisuudessa. Ihmiskunnan neljän prosentin vähemmistöllä on erikoiskykyjä, joiden takia viranomaiset vainoavat heitä järjestelmällisesti. Lainsuojattomat erikoisyksilöt joutuvat hankkimaan elantonsa kuutamohommilla esimerkiksi rakennustyömailla. Nuori päähenkilö Connor (The Flash -sarjan Robbie Amell) on kova luu pimeissä raksatöissä poikkeuksellisten sähkömagneettisten voimiensa ansiosta. Kun miehen äiti sairastuu vakavasti, jostain on saatava äkkiä ...
dvd
Sarjakuvakauppias Edgar (Thomas Lennon, mm. Reno 911!) päättää lyödä rahoiksi keräilynukella, joka löytyy hänen veljensä jäämistöstä. Hän suuntaa autonsa keulan kohti leluhuutokauppaa, joka järjestetään pahamaineisen nukkemestari Toulonin veritekojen 30-vuotismuistotapahtumassa. Perillä Edgarin nukke katoaa, ja jo kohta helvetin portit repeytyvät selälleen, kun demoninen nukkearmeija alkaa kylvää täydellistä tuhoa ympärilleen. Puppet Master: The Littlest Reich on herkullisen ...
blu-ray
Rohkeamman euroelokuvan tähtikaartin kapeimpaan kärkeen kuuluvat Charlotte Gainsbourg ja Béatrice Dalle ovat pääosissa provokaattori Gaspar Noén rohkeassa uutuudessa, joka sijoittuu noitavainoihin pureutuvan kauhuelokuvan kuvauspaikalle. Tapahtumat eskaloituvat kaaokseksi, jonka keskellä repeävä kliimaksi koettelee katsojaa täysin poikkeuksellisella tavalla. Cannesin elokuvajuhlien Midnight-sarjassa maailmanensi-iltansa saanut Lux Aeterna sai alkunsa muotijätti Yves Saint Laurentin mainoselokuvasta, jonka ohjaajaksi Noé oli kiinnitetty. ...
dvd
Räväkkä kauhukomedia pizzakuski Samanthasta (Hayley Griffith), joka päätyy ensimmäisenä työpaivänään keskelle hienostoalueen hämäräperäisiä palvontamenoja. Valmisteilla on öinen rituaali, johon yllätysvieraalle ryhdytään oitis suunnittelemaan elimellisen tärkeää roolia. Satanic Panicin esikoisenaan ohjannut Chelsea Stardust tuntee lajityyppinsä läpikotaisin: hän on seurannut nykykauhuelokuvan kehitystä lähes kymmenen vuoden ajan Blumhouse-tuotantoyhtiön (mm. Freaky, Happy Death Day, The Purge -elokuvasarja) perustajan Jason ...
dvd
Kuuluisa neurologi vierailee vangittuna olevan sarjamurhaajan luona, joka on vastuussa lukemattomista murhista. Hänen tehtävänään on selvittää, kuinka psykopaattien aivotoiminta poikkeaa normaalien ihmisten aivotoiminnasta. Päästyään tappajan mielen sisälle hän saa selville kauhut, jotka väijyvät tämän väkivaltaisten impulssien takana…
dvd
Eric (Iván González) ja Blake (Cassie Howarth) heräävät ja huomaavat olevansa sidottuina ja suukapula suussa kuorma-auton takakontissa, ja pian käy selväksi, että heidät on siepattu ja otettu panttivangeiksi. Sieppaajilla Vincellä (Michael Madsen) ja Mariolla (William Baldwin) on oma agendansa, eikä se ole miellyttävä.

Astronomisisarukset saavat selville, että marsilaiset uhkaavat hyökätä maahan. Kukaan ei kuitenkaan usko heitä, ennen kuin marsilaiset laskeutuvat maahan ja tuhoavat lähes koko New Yorkin.
blu-ray
Astronomisisarukset saavat selville, että marsilaiset uhkaavat hyökätä maahan. Kukaan ei kuitenkaan usko heitä, ennen kuin marsilaiset laskeutuvat maahan ja tuhoavat lähes koko New Yorkin.
dvd
Gurkhasotilas Rana Rae (Jean-Paul Ly) vartioi brittien sotilasasemaa Afganistanissa. Kun seuraan liittyy piilopaikkaa tarvitseva sotilasjoukko, Rae tajuaa, että seuraava yö saattaa olla hänen viimeisensä…

Nuori nainen joutuu hyökkäyksen kohteeksi omassa kodissaan. Poliisi auttaa häntä asentamaan hälyttimen ja valvontakamerat. Yksi poliisi pitää henkilökohtaisena tehtävänään naisen turvallisuuden varmistamisen, ja nainen saattaa lopultakin rauhoittua. Mutta hän ei tiedä, että onkin päästänyt elämäänsä todellisen uhan…
dvd
Nuoren Rikon (Jimi Jackson) elämä sujuu kuten yleensäkin. Arki on viikosta toiseen tavanomaisen ikävää ja tylsää… Kunnes eräänä päivänä kaksi avaruusolentoa tekee pakkolaskun kuin tyhjästä hänen kotinsa lähelle. Riko toivottaa pökertyneet olennot tervetulleiksi ja alkaa huolehtia heistä. Siitä alkaa yllättävä ja verraton ystävyys, ja yhdessä he lähtevät valloittamaan maailmaa. Heillä on kuitenkin yksi ongelma: alientologi ...
dvd
Kosto ilman armoa… Sisällissodan loppupuolella joukko Animus Smythen johtamia liittovaltion sotilaita ajautuu sattumalta Charles Holleyn maatilalle tämän ollessa taistelemassa sisällissodassa. Charlesin vaimo Victoria saa Smythen lupaamaan ettei tämä polta heidän kotiaan, jonka hänen aviomiehensä on juuri perheelleen rakentanut. Komentaja säästääkin talon, mutta sitoo sen sijaan Victorian puuhun ja sytyttää sen liekkeihin, tappaen seuraavaksi perheen tyttäret ...
dvd
Tositapahtumaan perustuva ”American Traitor: The Trial of Axis Sally” seuraa amerikkalaisen maineensa eteen kamppailevan naisen Mildred Gillarsin (Meadow Williams) ja hänen asianajajansa James J. Laughlinin (Al Pacino) elämää. Mildredin tarina on nimeltään ”Axis Sally”, koska hän lähetti natsien propagandaa amerikkalaisjoukoille toisen maailmansodan aikana.

Apina tekee pakkolaskun maahan, minkä vaikutuksesta syntyy mutaliete, joka saa hänet ja ohikulkevan skorpionin kasvamaan jättikokoisiksi. Nämä kaksi alkavat taistella keskenään vallasta.
dvd
Max Fist (Joe Manganiello) väittää olevansa toisesta ulottuvuudesta tullut sankari. Hän putosi avaruudesta Maapallolle, jossa hänellä ei ole supervoimia. Ainoastaan paikallinen teinipoika Hamster (Skylan Brooks) uskoo miestä, ja yhdessä he pyrkivät pyyhkimään aluetta riivaavaan huumesyndikaatin hengiltä.
dvd
Max (John Dannug) kuuluu Shadows-nimiseen salamurharyhmään. Ryhmän johtaja Watcher (Demond Ballou) pakottaa ryhmän taisteluun, jossa kamppaillaan kuolemaan asti. Shadows-ryhmäläisten toveruus joutuu koetukselle, samoin Maxin järki.
dvd
Epätoivoinen Annie (Dee Wallace) vie huumeriippuvaisen tyttärensä kiertomatkalle löytääkseen ammattiapua. Matkallaan he törmäävät väkivaltaiseen Howardiin (Josh Server), joka sieppaa heidät panttivangikseen. Mutta mies ei olekaan heidän suurin vaaransa…
dvd
Vaarallinen vanki pakenee, jotta pääsisi nauttimaan vapaudesta. Mutta sen sijaan hän kokeekin äärimmäisen kauhujen yön, kun vihamielinen olio toisesta maailmasta ilmestyy Arizonan pikkukaupunkiin. Vanki joutuu taistelemaan tuntematonta vaaraa vastaan yhdessä telttailijaporukan, poliisin ja lemmenparin kanssa.
dvd
Näyttelijä Huckle Saxton (James Duval) antaa kuuluisuuden nousta päähän ja muuttuu hurjaksi pedoksi, joka repii Hollywoodin kappaleiksi. Upottaako hän hampaansa elämänsä rooliin vai antaako hän periksi Hollywoodin elämäntyylin vaaroille?
dvd
Detroitin pormestari Alderman (John Savage) on tehnyt kompromissin sopimalla yhteistyöstä venäläismafian kanssa voidakseen helpommin hallita kaupunkiaan. Mutta yhteistyö loppuu äkkiä, kun useita nuoria naisia katoaa ja heidät löydetään myöhemmin huumattuina ja kuolleina. Venäläiset eivät kuitenkaan hyväksy sopimuksen lopettamista, ja kostoksi he sieppaavat pormestarin tyttären Marien (Kaiti Wallen).

Toinen maailmansota on loppuvaiheessa, ja joukot alkavat palata kotiin. Brittisotilas Sydney Bakerin (Chris Walters) kone ammutaan alas vihollisen alueelle. Amerikkalainen sotilas William Summers (Jackson Berlin) pelastaa hänet, ja he joutuvat yhdessä voittamaan vihollisen päästäkseen turvaan.
dvd
Brutaalia murhaa todistaneen silminnäkijä Samanthan (Alexis Michelle Cato) tie risteää keskelle pieleenmennyttä ryöstöä joutuneen vastahakoisen rikollisen Gregin (Lucas Jackson) kanssa.
dvd
Näyttelijä Faye Dayne (Sarah French) elää yksin isossa unelmatalossaan Hollywood Hillsillä. Hän on sokeutunut epäonnistuneen laserleikkauksen jälkeen, joten hänen on totuteltava elämään ilman näkökykyä. Mutta vähitellen hänelle alkaa valjeta, ettei hän ehkä olekaan unelmatalossaan niin yksin kuin on luullut… Kuka onkaan naamioitu mies, joka pitää Fayelle seuraa – ja miten vaarallinen mies oikeastaan on?
dvd
Blood and Oil perustuu tositapahtumiin. Pienellä, köyhällä ja kehittymättömällä yhteisöllä Nigeriassa on yksi ainoa resurssi – öljy. Ihmisiä uhrataan taistelussa mustasta kullasta, ja paikallisten asukkaiden ja hallituksen välille syntyy taistelu. Se uhkaa hävittää kylän ja vaikuttaa samalla koko maailmanlaajuiseen öljyteollisuuteen. Kyläläiset kieltäytyvät luovuttamasta, ja taistelu muuttuu entistä verisemmäksi.

Kolme eri sukupolven vampyyrinaista taistelee aikansa haasteita vastaan. Niin kuin vampyyrina olemisessa ei olisi tarpeeksi sietämistä, myös taloudelliset vaikeudet ja ympäristövaikutukset uhkaavat heidän olemassaoloaan. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja…
dvd
Kihlattunsa Lucyn (Charlie Bond) sairastuttua mystisesti Arthur Holmwood (Tom Hendryk) kääntyy entisen kilpakosijansa tohtori John Sewardin (Joe Street) puoleen. Seward kutsuu apuun mentorinsa professori Van Helsingin (Mark Topping), joka saa pian selville kauhean salaisuuden…
dvd
Erikoisryhmä alkaa sotia paikallista poliisia vastaan albanialaisessa kaupungissa, joka tunnetaan pahamaineisena ihmiskaupan ja huumeiden keskuksena. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
blu-ray
Erikoisryhmä alkaa sotia paikallista poliisia vastaan albanialaisessa kaupungissa, joka tunnetaan pahamaineisena ihmiskaupan ja huumeiden keskuksena. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
dvd
Kokenut mekaanikko Clay (Bruce Willis) on yksi harvoista valituista huoltamaan tähtienvälistä alusta, joka pakenee kuolevalta Maa-planeetalta kyydissään muutama tuhat onnekasta sielua – ihmiskunnan viimeiset jäljelle jääneet. Valitettavasti ihmiset eivät ole kuitenkaan sen ainoat matkustajat: muotoaan muuttava avaruusolio on myös ottanut paikkansa aluksella ja sen ainoa tavoite on tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Miehistön on ...

Joskus ainoa tie ulos on sisään… Rikospoliisi Russel Fox (Tyler Rice) tekee liikaa töitä ja juo liikaa. Hän hakeutuu AA-kokoukseen, missä hän saa sponsorikseen IT-teknikko Chip Gutchelin (Tyler Cornack). Mutta Chip alkaakin juoda uudelleen. Kun Russel yrittää auttaa, vedetään hänet mukaan johonkin, jota hän ei osaa tutkia. Ihmiset tuntuvat katoavan Chipin läheisyydessä. Mutta kuinka Russel ...
dvd
Dokumentti seuraa viittä vuotta itsenäisen elokuvantekijän elämästä ja urasta, minkä lisäksi se sisältää tusinoittain haastatteluja. Kuinka indie-elokuvien tekijä selviytyy nykyisessä elokuvabisneksessä?
dvd
Loppu on vasta alkua… Kovapintainen ja itsenäinen Tom (Liam McIntyre) on retkeilijä, jonka suhde tyttäreensä Miraan (Aundrea Smith) ja perheeseensä on etääntynyt. Vaimonsa Naomin (Sydelle Noel) ehdotuksesta Tom ottaa vastahakoisesti Miran mukaansa leirimatkalle. Ensimmäinen yö on rankka, ja seuraavana aamuna Mira on kadonnut. Kun Tom lopulta löytää tytön, zombielauma hyökkää hänen kimppuunsa ja asettuu heidän ...
dvd
Joukko nuoria sotilaita ryhtyy suojelemaan poikaa, jonka perhe on tapettu. Alkaa kissa- ja hiirileikki, ja sotilaat joutuvat selvittämään, ketkä haluavat heille hyvää ja ketkä jahtaavat heidän henkeään.

Murhaa. Hävitä. Peitä jälkesi… Joukko raakoja ammattitappajia armottoman ääri-ihmisen johtamana joutuu yllättäen ylemmän supertappajan uhriksi. Jokin on täysin hullusti ja väärin, kun he tajuavat, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia salaista ylivoimaa vastaan.
dvd
Kaksi varasta lyöttäytyy yhteen varastaakseen huumerahoja kuolleelta mafiamieheltä. He ovat päättäneet löytää rahat hinnalla millä hyvänsä. He eivät vain tiedä, että myös mafiamiehen lapsenlapsi etsii kätkettyä aarretta. Hänet siepataan ja häneltä yritetään kovistelemalla ottaa selville, missä kätkö on, mutta edessä on ongelma: hän on mykkä, eikä osaa puhua. Kätkönetsinnässä alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan ja parivaljakon ...
dvd
Entinen asianajaja William (Rich Keeble) johtaa tiiminsä Ryanin (Luke Kaile), Moen (Scott Samain) ja Adelinen (Angela Peters) kanssa firmaa, jonka ideana on etsiä ihmisiä, jotka ottavat tunnolleen toisten tekemät rikokset maksua vastaan. Työhaastattelun aikana he aiheuttavat kolmelle henkilölle todellisen helvetin seuloakseen työhön sopivimman ehdokkaan. Mutta heidän maailmansa kokee mullistuksen, kun he tapaavat asiakkaan nimeltä Ms ...
dvd
Dunwichin uusi pormestari kieltää kaupungissaan kaikki Halloween-juhlallisuudet legendaarisen Halloween Jackin (Derek Nelson) aiheuttaman tappavan verilöylyn jälkeen. Kun järkyttävästä iskusta on kulunut kaksi vuotta, paikalliset nuoret vähät välittävät kielloista ja järjestävät kunnon yksityisbileet. Nuoret ovat kuitenkin täysin tietämättömiä lähiseuduilla toimivan The Lords of Samhainin kultin aikeista kunnioittaa jo edesmenneen Halloween Jackin muistoa veriuhrein… Mutta kun itse ...
dvd
”Dead Again” on apokalyptinen kauhuelokuva. Maalaiskylässä, missä rikoksia ei juuri tapahdu, ylikonstaapeli jättäytyy eläkkeelle tylsistymisen takia. Hänen luokseen lähetetään nuori tulokas, joka on vasta valmistunut poliisikoulusta. Ylikonstaapelin viimeisenä työpäivänä ja samalla tulokkaan ensimmäisenä työpäivänä helvetti on kuitenkin täysin odottamatta pääsemässä valloilleen…
dvd
Saatuaan huolestuttavan puhelun itsetuhoiselta veljeltään Richieltä (Heston Horwin) Becca (Jillian Harris) ryntää hänen asunnolleen. Richie löytyy elossa – mutta kuolleen ruumiinsa kopioiden ympäröimänä.
dvd
Kun kommunistinen hallitus nostaa elintarvikkeiden hintaa vuonna 1962, Novocherkasskin teollisuuskaupungin kapinalliset työntekijät menevät lakkoon. Tästä seuraava verilöyly nähdään hartaan puolueaktivistin silmin.
dvd
Deep in the Forest on trilleri edistysmielisten ryhmästä, joka joutuu piileskelemään syrjäisessä hiihtomajassa lähitulevaisuuden sisällissodan aikana, jonka osapuolet ovat Amerikan oikeisto ja Amerikan vasemmisto.
dvd
Täydellisessä yhteiskunnassa ei ole tilaa epätäydelliselle… Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen. Paljastettuaan synkän salaisuuden moraalittomassa ja skandaalinkäryisessä yhtiössä Rhett Murphy (Colin Paradine) ja hänen haihatteleva sisarensa Jean (Raven Cousens) joutuvat pakenemaan militanttisesta poliisivaltiosta.
dvd
Sosiaalityöntekijät Karl (Aidan O’Neill) ja Jenna (Michelle Luther) ovat suorittamassa rutiinitarkastusta asiakkaan luona – mutta tällä kertaa asiakas sattuu olemaan lapsenmurhaaja David Pierce (Scott Suter). Kaikki sujuu hyvin, kunnes he ovat poistumassa miehen luota. Silloin alkaa verinen taistelu elämästä ja kuolemasta, ja Karl ja Jenna joutuvat tekemään uskomattoman sopimuksen jäädäkseen henkiin.
dvd
Sen ei pitänyt päästä karkuun… Rita (Stephanie Lodge) on perheineen matkalla maaseudulle tapaamaan kuolevaa isäänsä. Heti perille saavuttuaan he huomaavat, että jokin on vinossa: kaikki kylän asukkaat ovat kadonneet jäljettömiin. Perhe kulkee talosta taloon yrittäen etsiä jonkinlaista elonmerkkiä. Vähitellen selviää, että paikallisella koeasemalla on sattunut onnettomuus, ja sieltä on karannut hirviö, joka tappaa tieltään kaiken. ...
dvd
Ihmiskunnan taistellessa olemassaolostaan paikalle lähetetään joukko avaruuslentäjiä. Kun yhdessä aluksessa lentäjäksi harjoitteleva nainen ammutaan alas, putoaa hän läheiselle planeetalle. Ennen pitkää hänelle selviää, ettei hän olekaan planeetalla yksin…
dvd
Leskeksi jäänyt Frank Fogle (John Hawkes) lähtee vastahakoisesti matkalle kunnioittaakseen vaimonsa viimeistä tahtoa sirotella tämän tuhkat kaukaiselle järvelle tämän synnyinmaahan Irlantiin ja pitääkseen lupauksensa ottaa mukaan poikansa Sean (Logan Lerman), johon hänellä on etäiset välit. Viimeisin asia, mitä juuri vankilasta vapautunut Sean kaipaa, on roadtrip ulkomaille vieraaksi jääneen isänsä kanssa. Sen sijaan hän haaveilee uudesta ...
dvd
Vallankumouksellisen keksinnön jälkeen Bridget Pellegrini (Erika Hoveland) löytää merkkivirheen yrityksessä, jonka kanssa hänen oma yrityksensä tekee yhteistyötä kehittääkseen mahdollisen nuoruudenlähteen ja ikuisen elämän prototyypin siirtämällä mielen uuteen kehoon. Astuessaan syrjään alkuperäisestä sopimuksesta huomaa hän pian, ettei yritystä pysäytä mikään sen takaisin saamiseksi. Sen jälkeen kun hänen perheensä kidnapataan on sen ainoa toivo sen teini-ikäinen tytär ...
dvd
Tapa – tai tule tapetuksi… Ava (Jessica Chastain) on kuolettava palkkasoturi, joka matkustaa ympäri maailmaa ja on erikoistunut korkean tason murhiin. Kun eräs toimeksianto menee pieleen, Ava käsketään lomalle, kunnes tilanne rauhoittuu, mutta salaa Avan toimeksiantajat ovat antaneet hänestä tappokäskyn varmistaakseen, ettei mikään johda heihin… Ava päättää palata kotiin perheensä luo Bostoniin, mutta hänen poissa ...
blu-ray
Tapa tai tule tapetuksi Ava (Jessica Chastain) on kuolettava palkkasoturi, joka matkustaa ympäri maailmaa ja on erikoistunut korkean tason murhiin. Kun eräs toimeksianto menee pieleen, Ava käsketään lomalle, kunnes tilanne rauhoittuu, mutta salaa Avan toimeksiantajat ovat antaneet hänestä tappokäskyn varmistaakseen, ettei mikään johda heihin Ava päättää palata kotiin perheensä luo Bostoniin, mutta hänen poissa ollessaan ...
dvd
Tavattuaan sattumalta nuoruudestaan tutun miehen Fred (O’Brien) matkustaa menneisyytensä pelottaviin muistoihin. Vähitellen hän alkaa selvittää kadonneen tytön, mercury-nimisen huumeen ja häntä aikuisuuteen seuranneen kauhistuttavan olennon pitkään salattua mysteeriä. Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kietoutuessa yhteen alkaa Fred tutkia kaikkia mahdollisia elämiä joita hän voisi johtaa. Minkä hän tulee valinneeksi?
dvd
Yksinhuoltajaäiti Romina (Lora Burke) palaa kotiin halloweenina tehtyään pitkän työvuoron sairaalassa. Sillä välin mielipuoli on tunkeutunut hänen kotiinsa ja pitää syytöntä ihmistä panttivankinaan. Kaiken lisäksi asuntoon työntyy väkivaltaisia tunkeilijoita. Rominan ainoa keino on olla vähintään yhtä väkivaltainen ja mieletön kuin kaikki muutkin…

Selviydyttyään haihyökkäyksestä nuorta naista vaivaavat painajaiset, joissa saaliinhimoinen peto vaanii häntä sekä hallusinaatiot hänen siskostaan ja poikaystävästään, jotka molemmat kuolivat hyökkäyksessä.
dvd
Kun hänen viisivuotias tyttärensä murhataan, rakastava perheenisä on vakuuttunut siitä, että kadulla kulkeva outo tyyppi on syyllinen.
dvd
”Hail to the Deadites” on dokumentti ”Evil Dead”-elokuvien faneista. Samalla se kuvaa kulttielokuvasarjan kuolematonta ja kokoajan kasvavaa suosiota.
dvd
Pariskunnan vaikeaa avioliittoa koetellaan, kun heitä pidetään panttivankeina loma-asunnossa näkymättömän äänen kanssa, joka määrittää heidän jokaisen liikkeensä.
dvd
Totuus voi tappaa… Kun nuorten telttailijoiden ryhmä tapetaan raa´asti, lähtee tutkijatiimi syvälle Coloradon erämaahan ottamaan tarkemmin selvää tapahtuneesta. Erikoistiimi päättelee, että petomaisten tappojen takana saattaa olla Isojalka, ja he tekevät kaikkensa löytääkseen todisteet. Mutta he eivät osaa ikinä aavistaakaan, miten paljon vaarallisempi löytö heitä oikeasti odottaa…
dvd
Liam Neeson on pankkiryöstäjä Tom Carter, taiturimainen rikollinen ja räjähde-ekspertti, joka on onnistunut välttämään kiinnijäämistä jo vuosien ajan. Kun hän tapaa elämänsä naisen, Tom päättää, että on tullut aika siirtyä kaidalle polulle. Hän aikoo antautua ja palauttaa varastamansa miljoonat, tavoitteenaan selvitä mahdollisimman lyhyellä tuomiolla ja aloittaa uusi elämä. Kaksi ryöstösaalista itselleen havittelevaa lainvalvojaa kääntää suunnitelman ...

Haavoituttuaan sodassa Amerikan sisällissodan veteraani palaa kotiinsa Teksasiin vain huomatakseen, että hänet on värvätty nyt uuteen taisteluun – taisteluun elämästään…
dvd
Kuusi ystävystä palkkaa meedio Seylanin (Seylan Baxter) järjestämään spiritistisen istunnon Zoomin kautta koronarajoitusten takia – mutta kukaan heistä ei osaa odottaa kuinka pahasti asiat menisivät pieleen. Pahan hengen (James Swanton) pyrkiessä heidän koteihinsa alkavat he ymmärtää, etteivät he välttämättä tule selviytymään yöstä hengissä…
dvd
Madison alkaa riidellä äitinsä kanssa kesken jouluaterian. Hän lähtee poikaystävänsä kanssa tutkimaan hylättyä mökkiä, jossa hän on viime aikoina yllättäen nähnyt lamppujen syttyvän ja sammuvan. He ottavat mökin hallintaansa, polttelevat pilveä ja pitävät ouija-istunnon. Aamulla herätessään kaikki on kuitenkin sekaisin, ja he huomaavat, että mökkiin on murtauduttu. Yhdessä Madisonin enon kanssa he muodostavat epätavallisen amatöörisalapoliisien ...
dvd
HUNTER HUNTER on psykologinen trilleri nykyajan turkismetsästäjistä, jotka elävät syvällä metsän siimeksessä. Kun perheen isä lähtee susijahtiin eikä palaa, äiti joutuu suojelemaan parin pientä tytärtä villeiltä pedoilta ja salaperäiseltä mieheltä, joka löytyy loukkaantuneena metsästä.

Naistoimittaja herää koomasta eikä muista mitään viimeisen vuosikymmenen tapahtumista. Texas Rangers ja joukko psykopaattimurhaajia on hänen kannoillaan ja seuraa hänen jokaista askeltaan. Naisen on nyt saatava muistinsa toimimaan ja selvitettävä, kuka hän oikeastaan on, mitä on tekeillä ja miksi…
dvd
Kuolleiden ruumiiden kasassa joku yllättäen herää. Kuka hän on? Kuinka hän päätyi sinne? Muistinmenetys on ensimmäinen vaihe tartuntataudissa, joka muuttaa ihmiset kuivuneiksi lihakuoriksi. Nälkä sai heidät syömään pohjoisen bakteerisodan jälkeensä jättämiä ruumiita, jotka putosivat taivaalta latina-Amerikan eteläosiin. ”Koira” – nimi jonka hänelle antoivat kolme villimiestä ja yksi nuori tyttö – aloittaa hullun ja verisen kilpailun ...
dvd
I Blame Society on viihdyttävä metakertomus, joka tutkii taiteellisen vision pimeää puolta. Elokuvantekijä Gillianista (Gillian Wallace Horvat) tuntuu, että hänen puolisonsa Keith (Keith Poulson) ja ystävänsä ovat menettäneet uskonsa hänen menestykseensä – joten hän päättää todistaa kykynsä heille viimeistellä viimeisimmän elokuvansa. Samalla hän tajuaa, että kyky tehdä elokuvia on sama kuin suorittaa täydellinen murha…
dvd
Elämä floridalaisessa pikkukaupungissa ja työskentely ruokaravintolassa ei koskaan ollut Ariellen (Bella Thorne) unelmaelämää. Hän halusi aina jotain enemmän. Kuuluisuutta. Suosiota. Ihailua. Kun Arielle rakastuu ehdonalaiseen päässeeseen nuoreen rikolliseen Deaniin (Jake Manley), vetää hän tämän takaisin vaaralliseen elämään, ja samalla hän huomaa että heidän rikostensa julkaiseminen sosiaalisessa mediassa on helppo tapa nousta kuuluisuuteen. Seuraajien alati kasvavasta ...

Täällä tapahtui niin sanoinkuvaamattoman hirveitä asioita, etteivät edes heidän henkensä voi lähteä täältä… Pieni tiedeopiskelijoiden ryhmä on päättänyt tutkia ikivanhaa Mole Manin tarinaa. Se kertoo entisestä potilaasta, jonka pitäisi edelleen elää vanhassa Black Grove-hoitolaitoksessa. Tarinan mukaan mysteerin ratkaisua yrittävä katoaa itse. Opiskelijat joutuvat heti kokemaan saman, ja he saavat katkerasti katua kolmattatoista tutkimusprojektiaan. Säilyvätkö he ...
dvd
Oikeista rikoksista kirjoittava Carly Travers (Anna Hopkins) ja hänen miehensä Kevin (Christopher Jacot) lähtevät lomalle Carlyn kaukaisen sukulaisen historialliseen kartanoon Crawford Island -saarelle. Kevin pitää sitä tilaisuutena lähentää heidän suhdettaan, mutta Carlylla on muuta mielessä: hän haluaa tutkia paikalla tapahtunutta ratkaisematonta murhaa. Saarella Carly tapaa Ashleyn, joka haluaa mielellään auttaa. Mutta Carly ei tiedä, että ...
dvd
Pitkän poissaolon jälkeen pikkukaupungin lainsuojaton Saxon (Jack Kesy) palaa kotikaupunkiinsa – päässään pakkomielteinen ajatus siitä, että hänen äitinsä kuolema ei ollutkaan itsemurha.
dvd
John List tappoi vaimonsa, äitinsä ja kolme lastaan kotonaan New Jerseyssä vuonna 1971, minkä jälkeen hän katosi jäljettömiin. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin virginialaisessa pikkukaupungissa teini-ikäinen Stephanie Hancock (Harriet Rees) makaa kotona katkaistuaan jalkansa. Hän alkaa ajankulukseen vakoilla naapureitaan. Aluksi kaikki onkin hauskaa, mutta asiat saavat pian pelottavan käänteen: Stephanie alkaa epäillä, että Bob Clark (William Meredith), ...
dvd
Brian Langstonia (Michael Qeliqi) on siirrelty terapeutilta toiselle koko hänen elämänsä ajan. Hän kärsii harhoista, eikä kukaan ole onnistunut saamaan häneen yhteyttä. Väkivaltaisten tapausten jälkeen, kun hänen elämänsä on täysin romahtamassa, hän alkaa syyttää kaikesta terapeutteja, jotka ovat yrittäneet auttaa häntä. Nyt hän aikoo kostaa heille kaikille…
dvd
Joan oli palkkatappaja, joka tunnettiin raakuudestaan ja täydellisestä välinpitämättömyydestään. Kun häntä huijataan ja hänet jätetään kuolemaan, tulee hänestä kostonhimoinen henki, joka käyttää taikuutta. Pystyykö hän käyttämään valmiuksiaan kostaakseen pahantekijöilleen uhraamatta samalla omaa sieluaan?
dvd
Nuori mies vapautetaan vankilasta, jolloin hänelle koittaa mahdollisuus muuttaa elämäänsä. Katujen elämä ei kuitenkaan ole muuttunut hänen lähdettyään, ja sama viha, katumus ja pelko odottaa häntä yhä muurien toisella puolen. Voiko hän koskaan olla todella vapaa?
dvd
Kunnianhimoinen bisnesmies Rory O’Hara (Jude Law) muuttaa vaimonsa Allisonin (Carrie Coon) sekä lastensa Benin (Charlie Shotwell) ja Samin (Oona Roche) kanssa Yhdysvalloista kotimaahansa Englantiin. Suunnitelmissa on rikastua, mutta talousvaikeudet yhdistettynä eristäytyneeseen elämään syrjäisessä talossa kiristävät perheen välisiä suhteita.
dvd
Viruksen leviämisen myötä ihmislaji on hävinnyt lähes sukupuuttoon. Zombit kävelevät maan päällä ja metsästävät eläviä. Yksinäinen susi Nick (Jan Bohlenschmidt) löytää vanhan päiväkirjan, jossa on kartta – hänen viimeinen toivonsa päästä turvallisemmalle alueelle. Otettuaan ensin verisesti yhteen Johnin (Manuel Urbaneck) kanssa he liittäytyvät lopulta yhteen ja vaeltavat tuhotun maan halki. Päivä päivältä heidän on yhä ...
dvd
Los Angelesin ja Lontoon välisestä lennosta tulee äkkiä kauhujen kokemus, kun matkustajia alkaa kadota salaperäisesti jäljettömiin.
blu-ray
Los Angelesin ja Lontoon välisestä lennosta tulee äkkiä kauhujen kokemus, kun matkustajia alkaa kadota salaperäisesti jäljettömiin.
dvd
Saatuaan autokyydin tuntemattomalta mieheltä Lisa (Gaia Weiss) herää putkessa. Hänen käsivarteensa on kiinnitetty rannekoru, jossa on lähtölaskenta. Hän ymmärtää nopeasti, että tuli polttaa vallatun osan 8 minuutin välein. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryömiä turvallisiin osiin selviytyäkseen. Tietääkseen miksi hän on siellä ja kuinka päästä ulos, joutuu Lisa kohtaamaan kuolleen tyttärensä muistot…
dvd
Meteorin törmättyä maahan yksinäinen karjatilallinen ja eksynyt nuori tyttö pakenevat ilkeitä palkkasotureita.
dvd
Meteorin romahdettua kuuhun gravitaatio alkaa vetää kuuta kohti maapalloa. Joukko tiedemiehiä joutuu selvittämään, miten estetään kuun törmääminen maapalloon – ennen kuin on liian myöhäistä…
dvd
Naisten moottoripyöräkerhon entinen johtaja menettää poikansa kouluammuskelussa. Kun nainen saa selville, että tragedian takana on venäläinen gangsteri, hän kokoaa entisen jenginsä aikomuksenaan kostaa ja todistaa, että hänen poikansa ei ollut syyllinen.
dvd
Hänen alkunsa. Sinun loppusi… Amy (Ashleigh Dorrell) tekee ensimmäistä yövuoroaan hotellissa, jolla on hyvin synkkä menneisyys. Joukko murhia, jotka on tehty 10 vuotta aikaisemmin, on vaikuttanut kirouksen tavalla hotelliin. Amyn työkaveri Adam (Matthew O’Brien) kertoo tapahtuneesta, mikä saa kylmät väreet kulkemaan Amyn selkäpiitä pitkin. Hänet valtaa yöllä kauhu, kun hän juuttuu 5. kerrokseen, ja hänet ...
dvd
Kun joukko kansainvälisiä rikollisia John Mantrixxin menneisyydestä sieppaa hänen tyttärensä, on hänen pakko paeta mielisairaalasta. Kun tielle osuu sekä uusia että vanhoja vihamiehiä, joutuu hän taistelemaan muitakin kuin sieppaajia vastaan. ”No Chance” on parodinen huomionosoitus 80-luvun toimintaelokuville.

Nuoripari Mary (Angel Giuffria) ja David (Matthew Clarke) pakenee viettämään rentouttavaa romanttista viikonloppua Australian takamaille. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun he kohtaavat psykopaattisen perheen ja heidän on taisteltava tätä vastaan selviytyäkseen.
dvd
Entinen SAS-sotilas Stanley Winters (Henry Douthwaite) on eronnut ammattiupseerin työstään siitä syystä, että hän riisti viattoman ihmisen hengen suorittaessaan salaista tehtävää. Stanley viettää nyt rauhallista elämää syrjäisillä Alpeilla, missä hän hoitaa sokeaa äitiään ja yrittää paikata traumaattista menneisyyttään. Mutta ne, joiden elämän Stanley aikoinaan pilasi, pääsevät hänen jäljilleen, ja hänen tilanteensa muuttuu odottamattomasti.
dvd
Elokuva täydentää tietämystä kuuluisasta Tombstonen taistelusta ja kertoo paitsi sen, mistä laukaustenvaihto alkoi, myös tositarinan sen syvemmistä syistä ja seurauksista. Se tuo yhteen mahtavimmat henkilöhahmot, mitä Tombstonesta kertovalta elokuvalta voi odottaa: Earpin veljekset (Paul Clayton, Ronald Blanton, W. Clay Lee) ja Clantonin veljekset (Jerry Chesser), Doc Holliday (Charles Gabel), Johnny Ringo (Brad Owens)… Mukana myös ...
dvd
Operation Dunkirk perustuu tositarinaan. Se on kertomus joukosta sotilaita, joiden täytyy taistella tiensä natsialueen läpi voidakseen vapauttaa tiedemiehen, joka voi vaikuttaa toisen maailmansodan lopputulemaan.
dvd
Pedro De Toroa (Daniel Martínez) ja hänen perhettään pidetään huipputeknologisessa bunkkerissa syrjäisessä paikassa. Pedro haluaa jättää huumekartellin, jota hän on auttanut taloudellisella tietämyksellään – tänä iltana hän on päättänyt sen kaiken loppuvan. Lina (Paulina Gil), sairas 10-vuotias tyttö, saapuu odottamatta turvakotiin samaan aikaan ammattimurhaajaryhmän kanssa, jotka yhdistävät korkean teknologian keskiaikaisiin aseisiin. Näyttää siltä, että kartelli ...

Entinen erikoisjoukkojen sotilas Jake O’Neil (Adam Collins) yrittää sopeutua siviilielämään – vaihtelevalla menestyksellä. Hän haluaisi tuoda julki todisteet, joiden avulla korruptoitunut virkamies voitaisiin tuomita telkien taakse. Jake on jo vähällä heittää pyyhkeen kehään, kunnes hänen nuoruuden rakkautensa Jade Roberts (Jessica Norris) siepataan. Jake on enemmän kuin motivoitunut taistelemaan niin Jaden kuin omastakin hengestään korruptoitunutta virkakoneistoa ...

Hannah Stern (Kirsten Dunst) – moderni, murrosikäinen, amerikkalainen juutalaistyttö – ei suhtaudu lainkaan innolla perheensä uskonnollisiin perinteisiin. Kun Hannah siirtyy maagisesti toisen maailmansodan aikaiselle natsien keskitysleirille ja joutuu itse kohtaamaan juutalaisten kokemat kauhun hetket, hän alkaa ymmärtää mitä hänen perheensä ja kansansa ovat joutuneet läpikäymään.
dvd
Lähitulevaisuudessa on kehitetty vallankumouksellinen piilolinssi Red Eye 2, joka voi tallentaa dataa ja tuoda hautautuneet muistot takaisin pintaan. Kuitenkin juuri sen julkaisun kynnyksellä muistiosaston tutkija Margo Elson (Tommie-Amber Pirie) saa selville, että Red Eye:n pääohjelmoija on murhattu. Margo lyöttäytyy yhteen menneisyyttään pakenevan poliisin Thomas Elliotin (Greg Bryk) kanssa selvittääkseen mitä hänen ystävälleen tapahtui.
dvd
Miehensä kuoleman vainotessa Liz (Angela DiMarco) muuttaa tyttärensä kanssa pikkukaupunkiin – missä todelliset painajaiset vasta alkavat…
dvd
Paatunut rikollinen, joka on juuri päässyt vankilasta, saa työkseen vanhan taloröttelön kunnostamisen. Mutta pian selviää, että talo sisältää salaisuuksia, jotka ylittävät hänen villeimmät kuvitelmansa. Talosta ei tule hänelle ainoastaan uutta vankilaa, siitä saattaa myös tulla hänen hautansa, jollei hän onnistu ratkaisemaan sen mysteeriä…
dvd
”Potter’s Ground” on mysteeriin keskittynyt draama. Amerikan sisällissodan viimeiset päivät ovat käsillä, ja joukko etelävaltalaisia ryöstelijöitä lähtee vaaralliseen tehtävään etsimään muinaista aarretta. Onni voi kuitenkin vaatia hirveän hinnan, ja pian miehet oppivat että jotkin salaisuudet on paras pitää haudattuina…
dvd
Yksin vaellukselle lähtenyt nainen törmää kahteen mieheen, jotka vievät hänen retkivarusteensa. Mutta nainen on kokenut vaikeuksia ennenkin, ja tällä kertaa hän ei aio luovuttaa – vaikka kyseessä olisi elämä ja kuolema…
dvd
”PT-218: Toisen maailmansodan kapinalliset” ei vain kerro tositarinaa, vaan antaa meille myös mahdollisuuden nähdä yksityiskohtia vuoden 1942 tapahtumista. Toisen maailmansodan aikana Atlantin valtamerestä tulee tappava taistelukenttä, kun amerikkalainen torpedovene taistelee Saksalaisten joukkojen jatkuvaa pommitusta vastaan.

Yksityisetsivä Jimmy Baz (Monte Bezell) ottaa vastahakoisesti vastaan tapauksen, jossa hänen tulee löytää kadonnut korkeakouluopiskelija. Samalla kuolleiden muslimimiesten ruumiita alkaa ilmestyä yksi toisensa perään, minkä vuoksi Jimmy uskoo olevansa sarjamurhaajan jäljillä.
dvd
Entisen aviomiehensä yllättäen kuoltua on yksinhuoltajaäiti Camin (Heather Graham) majoitettava miehen kodittomaksi jäänyt uusi vaimo kotiinsa. Kumpikin nainen tyttärineen joutuu nyt kamppailemaan surunsa ja monimutkaisten keskinäisten suhteidensa kanssa.
dvd
Gus (Grant Schumacher) lähtee ystävänsä Adamin (Dylan Grunn) kanssa reppureissulle Adirondackin High Peaksille. Heitä varoitetaan pirullisesta intiaanilegendoissa esiintyvästä wendigo-olennosta, mutta he viis veisaavat neuvoista. Äkkiä Gus huomaa olevansa aivan yksin ja eksyksissä ja joutuu kauhuissaan kamppailemaan hengestään…
dvd
Etsivä ja kuolinsyyntutkija yhdistävät voimansa ratkaistakseen sarjan kauhistuttavia murhia Viktoriaanisen ajan Lontoossa – mutta toinen heistä kantaa mukanaan tappava salaisuutta…
dvd
Run Hide Fight seuraa 17-vuotiasta Zoe Hullia (Isabel May), jonka on käytettävä niin älyään, selviytymistaitojaan kuin myötätuntoaankin taistellakseen omasta ja luokkatovereidensa elämästä suoratoistopalvelua käyttävien kouluampujien ryhmää vastaan.

FBI:n analyytikko Markin (Andrew Chapman) ainoa keino saada työnsä takaisin on rakentaa turvapaikka, mutta hänen urakoitsijansa Zoe (Deanna Little) saattaa osoittautua pikemminkin ongelmaksi kuin ratkaisuksi.
dvd
Eletään vuotta 2022, jolloin koronaviruspandemia on aiheuttanut massakaaoksen Los Angelesiin ja muuttanut kaupungin poliisivaltioksi. Paetakseen synkästä todellisuudesta joukko ystäviä kokoontuu online-juhliin: musiikin, juomisen, pelien ja huumeiden iltaan. Kun he yhdessä ekstaasin vaikutuksen alaisina ottavat yhteyttä ”Mollyyn”, alkavat asiat mennä pahasti pieleen. Samalla heidän kotiensa suoja muuttuu kauhistuttavammaksi kuin ulkona vallitseva kaaos…
dvd
Christina (Aubrey Reynolds) odottaa matkaa maalle uuden poikaystävänsä Tedin (Travis Caldwell) kanssa tavatakseen tämän vanhemmat ensimmäistä kertaa. Mutta kun paikalle saapuu yllätysvieras, vedetään Christina mukaan Tedin perhedraamaan, joka liittyy Tedin vanhemman veljen, Paulin, mystiseen kuolemaan. Paul oli saanut tietää morsiamensa uskottomuudesta ja teki itsemurhan. Mutta kun Christinalle selviää, että morsian petti Paulia Tedin kanssa, alkaa ...
dvd
Kertomus valtakunnasta, jota johtaa nuori ja arvaamaton kuningas. Mutta ylipäälliköllä on salainen ase: “varjo”, kaksoisolento, joka voi hämätä sekä vihollista että kuningasta. Nyt hän joutuu käyttämään asetta monimutkaisessa juonessa, joka johtaa hänen kansansa voittoon sodassa, jota kuningas ei halua.

Shark Season perustuu tositapahtumiin. Melontaretkelle lähtevän kolmikon päivä merellä saa kohtalokkaan käänteen, kun keskellä merta olevien uusien ja tutkimattomien saarten ympärillä kuhisee joukko haita. Kun apujoukot on jo hälytetty, joutuu seurue palaamaan takaisin veteen, sillä nousuvesi pyyhkäisee koko saaren olemattomiin. Kuolemanvakava kilpajuoksu haiden harhauttamiseksi on alkanut.
dvd
Elisabeth on hyvin menestyvä nainen, joka herättyään näkee entisen rakastajansa vierellään sängyssä. Hän ei muista lainkaan, miten ruuumis on joutunut sänkyyn ja aloittaa epätoivoisen kamppailun aikaa vastaan. Hänen on yritettävä löytää murhaaja, ennen kuin hänet pidätetään rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Tai pahimmassa tapauksessa hänestä itsestään tulee seuraava uhri.
dvd
Anna (Mina Walker) on sokea ja hänen sisarensa Beth (Joan Glackin) on kuuro. He asuvat isänsä (Jordan Lage) kanssa pienessä maalaiskylässä. Kun naapuri poikkeaa talossa, sisarille alkaa hitaasti valjeta, että heidän isänsä henkinen terveys ei ole aivan entisellään…
dvd
Nuoren tähtikokin, Chef Hernandezin (Marsuvio Sánchez), perhe on vaarassa joutua karkotettavaksi, jollei hän maksa suurta summaa perheen kansalaisuudesta. Chefille tarjotaan työtä, jossa hän voisi ansaita rahat nopeasti, mikäli hän ei esitä kysymyksiä. Mutta onko työpaikka todellakin uhrauksen arvoinen?
dvd
Jahdatessaan perheidensä murhaajaa Berliinissä lainsuojattomat Tan (Erkan Acar) ja Javid (Reza Brojerdi) päätyvät salaperäisen käsikirjoituksen mukaiseen häijyyn tarinaan, joka sotkee heidät julmaan koston kierteeseen – ja jonka kaiken on kirjoittanut koko kuviosta tietämätön hammaslääkäri.
dvd
Tarkan kuvamateriaalin löytyminen vanhoista VHS-kaseteista elävöittää Catalinan (Valentina Soto Albornoz) muistin, pakottaen hänet kohtaamaan demoninsa ja etsimään kostoa hänet raiskanneelle psykopaatille.
dvd
Röyhkeä palkkionmetsästäjä Frank Connor (Neal Bledsoe) yrittää päästä sisällissodan kauhuihin liittyvistä muistoistaan juomalla liikaa viskiä. Kun kaksi tuntematonta lasta pyytää epätoivoissaan hänen apuaan löytääkseen kadonneen äitinsä, joutuu Frank kohtaamaan menneisyytensä.
dvd
Maapallon lämpeneminen uhkaa ihmiskuntaa, joka taistelee eloonjäämisestään. Väestönkasvu on räjähtänyt käsiin, eikä resursseja riitä kaikille. Isaac (Johnny Sachon) herää pienessä huoneessa eikä muista lainkaan, miten on sinne joutunut. Hän huomaa joutuneensa kokeeseen, jossa lähetetään vankeja avaruuteen asuttamaan muita planeettoja. Isaac päättää karata, mutta hänen sellitoverinsa Alana (Lottie Tolhurst) ei aio päästää häntä lähtemään ilman kunnon ...
dvd
Autiolla saarella kuvattava tositelevisio-ohjelma osoittautuu aivan muuksi kuin mitä osallistujat ovat aavistelleet: he ovat itse asiassa joutuneet kokeeseen. Kyse ei ole enää voittamisesta, vaan siitä kuka kilpailusta selviää hengissä…
dvd
Sarjamurhaajan juoni tappaa joukko ihmisiä menee puihin, kun hänen tulevat uhrinsa päätyvät työpaikan virkistysmatkalla kääntymään toisiaan vastaan ja vaikeuttamaan samalla murhaajan suunnitelmia.
dvd
Raymond (Jeremy Sumpter) on vasta aloittanut yksityisetsivä, joka haluaa oppia kaiken. Hänen mentorinsa Joe (Tom Berenger) on vanha tekijä, joka on nähnyt ja kuullut kaiken. Joen kovapintainen asenne tarttuu Raymondiin, millä on tuhoisat seuraukset.
dvd
Surge sijoittuu Lontooseen ja kuvaa yhden vuorokauden mittaista aikaa. Se on trilleri miehestä nimeltä Joseph (Ben Whishaw), joka lähtee rohkealle ja holtittomalle matkalle vapauttaakseen itsensä.
dvd
Prototyyppi seuraavan sukupolven ihmisrobotista on juuri ilmestynyt. Mutta käy ilmi, että se on otettu käyttöön aivan liian aikaisin: piilevät järjestelmävirheet saavat sen sekoamaan ja tappamaan ihmisiä hallitsemattomasti. Naispuolinen cyborgi pelkää uhrien määrän kasvavan ja yrittää saada kehittäjäänsä lopettamaan ohjelman ja tuhoamaan hänet, ennen kuin on liian myöhäistä…
dvd
Nuori nainen (Abbi Butler) liittyy salaiseen verkostoon, jonka peleissä on kysymys kivunkestosta ja miljoonan dollarin voitosta. Melko pian nainen kuitenkin huomaa, että pelin takana on hirvittävän sadistinen psykopaatti (James J. Fuertes). Mitä pidemmälle nainen pääsee pelissä, sitä raaempia keinoja ja suorastaan kidutusta vastapeluri käyttää. Mies manipuloi järjestelmällisesti pelitapoja, jotta nainen ei missään nimessä voittaisi…
dvd
Kaksi pariskuntaa vuokraa syrjäisen talon viikonlopuksi ja tapaa omituisen talonmiehen. Pian he kohtaavat vaarallisen salaisuuden…
dvd
Aatelismies Kurt Menliff (Christopher Lee) palaa perheensä linnaan merenrantamaisemiin onnitellakseen veljeään Christiania (Tony Kendall), joka on menossa naimisiin hänen entisen rakastajattarensa Nevenkan (Daliah Lavi) kanssa. Kurt kohtaa vihaa ja pelkoa sekä isänsä kreivi Vladimirin (Gustavo De Nardo) että palvelijatar Giorgian (Harriet Medin) – joka syyttää häntä tämän tyttären viettelemisestä ja tappamisesta – taholta. Seuraavana iltapäivänä ...
dvd
Vietettyään romanttisen illan syrjäisellä huvilalla Emma (Megan Fox) herää kahlehdittuna kuolleeseen aviomieheensä. Eristyksissä keskellä talvea hänen pitää taistella palkkamurhaajien kanssa selvitäkseen miehensä kierosta suunnitelmasta.
blu-ray
Emma (Megan Fox) on jätetty käsirautoihin kuolleen miehensä Markin (Eoin Macken) kanssa osana sairasta kostojuonta. Hänen on selviydyttävä, kun kaksi tappajaa saapuu tappamaan hänet.
dvd
Tarkasti eristäytyneen Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta valmistuneiden on suojattava geeniä muokkaavaa biotykkiä Venäjän armeijalta, joka haluaa epätoivoisesti saada sen itselleen – hinnalla millä hyvänsä.

Kun kaksi geneettisesti luotua dinosaurusta päätyy karkuteille, on niiden kiinni saaminen sekalaisen palkkasotureiden joukon kontolla. Kun he huomaavat, että dinosauruksista on jalostettu yhtä älykkäitä kuin ihmisistä, alkaa todellinen kissa- ja hiirileikki.
dvd
Clairesta (Laura Gordon) tulee keskenmenonsa jälkeen ajoittain maaninen. Hän saa tietää, että hänen miehellään on suhde nuoreen naiseen nimeltä Angie (Olivia DeJonge) ja hän joutuu pakkomielteen valtaan. Nuori nainen on raskaana, ja lapsen on pakko olla Clairen…
dvd
”Lady Dayn” elämäntarinan kertova The United States vs. Billie Holiday kuvaa päähenkilön taistelua riippuvuuden, maineen ja musertavan rakkauden kanssa. Käsin kosketeltavan ajankohtaisen elokuvan ohjauksesta vastaa Precious ja The Butler -elokuvien tekijä Lee Daniels. Legendaarinen Billie Holiday (Golden Globen roolistaan voittanut laulaja Andra Day) on yksi kaikkien aikojen suurimmista jazz-muusikoista, jota fanit ympäri maailmaa rakastavat. Kansalaisoikeustaistelun ...

Kun Brian (Josh Zuckerman) täyttää kolmekymmentä, hän viettää iltaa kolmen parhaan ystävänsä kanssa perheen syrjäisellä maatilalla. Paikalle saapuu yllätysvieras, ja ystävykset joutuvat päättämään, pelastaako maailma vai itsensä.
dvd
Damon Hickey (Morgan Freeman), eläkkeellä oleva komisario, sieppaa hoitajansa Victorian (Ruby Rose) tyttären ja kiristää näin naisen auttamaan kavaltamaan hänen rikolliset työtoverinsa ja puhdistamaan kaupungin ennen kuin on liian myöhäistä. Järkyttyneenä ainoan tuntemansa luotettavan miehen petoksesta Victoria taistelee tiensä läpi huumekauppiaiden ja alamaailman roistojen lauman pelastaakseen tyttärensä.

Naistaiteilija yrittää kovasti löytää elämän tarkoitusta. Sitten hän tapaa salaperäisen, hurmaavan muukalaisen, ja hänet vedetään mukaan miehen sekopäiseen yritykseen ”kokea uudelleen täydellinen hetki”.
dvd
Boro Parkin hasidijuutalaisessa yhteisössä Brooklynissä epätoivoinen nuorimies Yakov Ronen (Dave Davis), jolla ei ole liiaksi niin uskoa kuin pääomaakaan, suostuu vastahakoisesti vahtimaan kuolleen ortodoksijuutalaisen ruumista yön yli. Seuranaan ainoastaan sairas leski, joka epäilee miehen kykyä selviytyä tehtävästä, joutuu hän pian kummittelun kohteeksi klaustrofobisessa ympäristössä – kodissa, josta on tullut pahansuovan olennon majapaikka…
dvd
Lillyn äiti menehtyy hirvittävässä auto-onnettomuudessa heidän palatessaan Lillyn isän haudalta. Kasvaessaan Lilly taistelee sisäisiä ääniä vastaan. Aikuisena hän on melkein torjunut mielestään kaiken kamaluuden, mutta tultuaan raskaaksi hän tajuaa kauhukseen, että hänen lapsensa sisällä on paikka välitilaan juuttuneille sieluille.

Carter Page III (Woody Harrelson) on keski-ikäinen homoseksuaalinen mies, joka työskentelee rikkaiden naisten seuralaisena. Hän tuuraa naisten omia miehiä seuralaisena erilaisissa tilaisuuksissa. Yksi Carter Page III:n palveluksia käyttävistä seurapiirirouvista on senaattorin vaimo Lynn Lockner (Kristin Scott Thomas). Kun Lynnin salainen rakastaja löytyy murhattuna, Carter Page III joutuu keskelle murhatutkintaa.
dvd
Robert Kimmel Smithin kirjaan perustuva hulvaton koko perheen komedia upean näyttelijäkaartin kera. Peter (Oakes Fegley) on aivan tavallinen seiskaluokkainen, joka tykkää pelata, ja hengata kavereiden kanssa. Isoisä Edin (Robert De Niro) muuttaessa Peterin perheen luo asumaan joutuu Peter luopumaan huoneestaan ja siirtymään ankeaan kopperoon vintille. Tämä vääryys pitää kostaa isoisälle, ja Peter kokoaa kaverinsa avukseen. ...
dvd
Prätkäjengiläinen Danny Biaro (Tristan Barr) haluaa muuttaa tapansa ja korjata välinsä perheeseensä, josta hän on vieraantunut. Mutta menneisyys ei jätä häntä rauhaan ja hän joutuu tekemään päätöksen, joka tulee vaikuttamaan koko hänen loppuelämäänsä. Dannyn yrittäessä pelastaa perheensä alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan.
dvd
Uskonnollisen kiihkoilijan Haroldin (Bruce Davison) teini-ikäinen tytär Maggie (Holly Taylor) yrittää paeta isänsä harhaisesta itsemurhakultista.
dvd
Karhu hyökkää nuoren tytön ja tämän isän kimppuun leirintälomalla. Kuin ihmeen kautta heidät pelastetaan ja heistä huolehditaan, mutta pian he ymmärtävät joutuneensa ojasta allikkoon. Ystävällisen avuliaat ihmiset kuuluvat lahkoon nimeltä ”The Circle”. Isä ja tytär joutuvat keskelle mieletöntä painajaista ja sairaita rituaaleja. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta paeta elävinä. Lahkolaisten joukkoon on kuitenkin soluttautunut eräs ...
dvd
Englannin maaseudulla sijaitseva motelli on huono valinta turvapaikaksi. Sekopäiset omistajat ovat tehneet hengenvaarallisen sopimuksen lähistön metsissä asuvien verenhimoisten ihmissusien kanssa.
dvd
16-vuotias tyttö palaa leiriltä kotiin ja saa tietää, että hänen äidillään on uusi poikaystävä, jonka kanssa tämä aikoo mennä naimisiin: mies, jonka viehätysvoima, älykkyys ja kauneus saavat hänet näyttämään siltä, ettei hän ole ihminen ollenkaan…
dvd
Kirjailija Thomas Livingston (Craig Sheffer) viettää viikonlopun lukittuna kummitusmajakkaan osana julkisuustemppua uusinta kirjaansa varten. Kun hänelle selviää majakan kauhistuttava historia, joutuu hän voimakkaiden yliluonnollisten voimien piinaamaksi.
dvd
Billyn (David Lenik) metsästäessä lumisessa erämaassa hänen jalkansa saa osuman haulikosta. Hän päättää hakeutua suojaan hylätyltä näyttävään hirsimökkiin haavaansa hoitamaan. Käy ilmi, että mökissä asuu kiltti ja omalaatuinen yksinäinen nainen, vanha Agnes (Rowena Bentley), joka tekee kaikkensa hoitaakseen Billyn jalan kuntoon. Billy kuitenkin huomaa pian, että kyseessä ei ole mikään tavallinen mökki – häntä ja ...
blu-ray
Henry: Portrait of a Serial Killer on modernin kauhuelokuvan hyytävä klassikko, joka ammentaa tehonsa teksasilaisen sarjamurhaajan Henry Lee Lucasin tosielämän hirmuteoista. Se toimi ponnahduslautana esikoisohjaaja John McNaughtonille (Wild Things – Villit kuviot, Mad Dog and Glory – Kahden miehen nainen) sekä nimikkoroolissa jäätävän tarkkaa työtä tekevälle Michael Rookerille (mm. Guardians of the Galaxy -elokuvat, The Walking ...
blu-ray
Gaspar Noé on nykyelokuvan väsymätön provokaattori ja hämmentäjä, jonka toinen pitkä ohjaus Irreversible on täysin ainutlaatuinen kertomus rakkaudesta, julmasta rikoksesta ja sitä seuraavasta pidäkkeettömästä kostosta. Euroelokuvan supertähdet Monica Bellucci ja Vincent Cassel tekevät pääosissa vereslihaiset roolisuoritukset, jotka lukeutuvat molempien kaikkien aikojen vaikuttavimpiin. Musiikista vastaa Thomas ”Daft Punk” Bangalter. Käänteisessä aikajärjestyksessä kerrottu Irreversible sai maailmanensi-iltansa Cannesin ...
dvd
Perustuu tositarinaan: Burt Munron epätavallinen seikkailu! Uusiseelantilaisesta pikkukaupungista kotoisin oleva Burt Munro (Anthony Hopkins) panttasi kotinsa ja matkusti Tyynen valtameren yli. Hän kohtasi matkallaan uskomattomia vastauksia, mutta vielä enemmän uusia ystäviä. Ja ajoi itse virittämällään 20-luvun India Scout – moottoripyörällä Bonnevillen suolatasangolla 1967 nopeusennätyksen, joka on edelleen voimassa.

Orlando (Tilda Swinton) on päät kääntävä, kaunis nuorimies kuningatar Elisabeth I:n aikakaudella. Elisabeth (Quentin Crisp) ihastuu androgyyniseen ja vapaata seksuaalisuutta huokuvaan Orlandoon, ja käskee tämän olemaan vanhenematta ja menettämättä taianomaista vetovoimaansa. Uskomatonta kyllä, Orlando kykenee toteuttamaan Elisabethin pyynnön eikä vanhene enää päivääkään. Pitkän elämänsä aikana Orlando kiertää maailmaa, nähden ja kokien elämän ihanat ja synkät ...
dvd
Miamilainen Alex (Jack Nicholson), joka on epäonnistunut isänä ja aviomiehenä, tekee ryöstön saadakseen rahaa viinialan yritykselleen. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun hänen alkoholisoitunut vaimonsa Suzanne (Judy Davis) puuttuu peliin.
dvd
Ranskan siirtomaavallan aika Indokiinassa käy kohti loppuaan, ja 1930-luvun Kalkutassa Intiassa on jäljellä vain muutama aristokraatti pitämässä kulisseja pystyssä yhä tyhjemmässä lähetystörakennuksessa. Ulkopuolella odottaa vääjäämätön kulttuurisokki: värikkään ja kaoottisen miljoonakaupungin kuhina. Anne-Marie Stretter (Delphine Seyrig) on ranskalaisen diplomaatin vaimo. 18-vuotiaana hän nai ranskalaisen siirtomaahallitsijan ja matkasi tämän kanssa Laosin Savannakhetiin. Siellä hän tapasi toisen aviomiehensä, ...
dvd
Alex Joyce (George Sanders) ja hänen vaimonsa Katherine (Ingrid Bergman) lähtevät Napoliin myymään perintötaloa. Matkan aikana heidän suhteensa käy yhä etäisemmäksi, ja muistot sota-ajan onnettomasta rakkaustarinasta nousevat uudelleen Katherinen mieleen.
dvd
Kivääri olalle vie! on Charles Chaplinin ohjaama ja käsikirjoittama vuoden 1918 yhdysvaltalainen mykkäelokuva. Sitä pidetään yhtenä Chaplinin parhaimmista elokuvista, ja sen sanotaan tehneen saman ensimmäiselle maailmansodalle kuin mitä Diktaattori teki toiselle maailmansodalle.
dvd
Ikuinen klovni, Charlie Chaplin uskoi ongelmien ratkeavan parhaiten pilkanteon kautta. Diktaattorissa kohteena oli fasismi, ja elokuvassa Kuningas New Yorkissa (1957) satiirin nuolet osuivat 1950-luvun yhteiskunnan epäkohtiin. Elokuva kertoo syrjäytetystä kuninkaasta, joka saapuu New Yorkiin ja huomaa pääministerinsä kavaltaneen omaisuutensa. Hotellilaskun kertyessä kuningas suostutellaan televisiomainoksiin. Kuningas tapaa myös pikkuvanhan pojan, jota viranomaiset ahdistelevat vaatien tätä pettämään ...

Charlie Chaplin päätti tehdä uransa huipulla komedian sijaan draaman, jossa hänellä itsellään ei ole suurta roolia. Nainen Pariisissa -elokuva kertoo tarinan pikkukylän tytöstä Marie St. Clairista (Edna Purviance), joka ajautuu traagisen väärinkäsityksen seurauksena Pariisiin rikkaan naistenmiehen Pierre Revelin (Adolphe Menjou) rakastajattareksi. Chaplinilla itsellään on elokuvassa cameo-rooli kömpelönä konduktöörinä. Merkittävän elokuvasta tekevät sen henkilöhahmot, jotka ovat ...

Pankkivirkailijan työstään potkut saanut Henri Verdoux (Charles Chaplin) päättää ryhtyä sarjahurmaajaksi mitä eriskummallisin tarkoitusperin elättääkseen sairaan vaimonsa Monan (Mady Correll) ja lapsensa. Väärän henkilöllisyyden turvin hän viekoittelee naisia lupailemalla näille mammonaa ja onnellista avioliittoa, mutta hänen ainoa päämääränsä on murhata uhrinsa. Elokuvan päähenkilössä ei juuri näy vivahdustakaan kuolemattomasta Kulkurista, muttei keikarimaisesta hienostelijasta koomisia silti piirteitä ...

80-luvun alkuun sijoittuva ”Huono kasvatus” kuvaa kahden nuoren miehen kohtaamista vuosien tauon jälkeen Francon aikakauden jälkeisessä Madridissa, jonka yli puhaltavat uudet vapauden tuulet. Nuorukaiset ovat tutustuneet toisiinsa jo lapsina käydessään samaa ankaran katolista koulua. Nyt he jakavat saman vihan tunteen koulun pappeja kohtaan, sillä pappien teot ovat jättäneet jälkensä koko heidän aikuiseen elämäänsä. Oscar-palkitun espanjalaisen ...

Työssään menestynyt Pablo Quintero (Eusebio Poncela) ohjaa pornoelokuvia Madridissa. Hän on rakastunut Juaniin (Miguel Molina) – myös Juan on rakastunut Pabloon, mutta jättää tämän jonkin ajan kuluttua. Pablon veljestä tulee sukupuolenvaihdoksen myötä hänelle sisar, joka ottaa uudeksi nimekseen Tina (Carmen Maura). Tinalla on hyvin monimutkainen suhde sisarusten isään. Isäsuhde vaikuttaa myös tapaan, jolla Tina kohtelee ...

Pedro Almodóvarin palkittu mestariteos saavutti suuren menestyksen kaikkialla maailmassa. ”Kaikki äidistäni” toi hänelle muun muassa parhaimman ohjaajan palkinnon Cannesissa 1999, Oscar®-palkinnon parhaasta ulkomaisesta elokuvasta sekä Golden Globe- ja Ruotsin Guldbagge-palkinnot. Manuela (Cecilia Roth) menettää poikansa Estebanin (Eloy Azorín) traagisessa auto-onnettomuudessa. Manuela aloittaa epätoivoisen metsästyksen löytääkseen Estebanin isän, johon hän menetti yhteyden jo kauan sitten. Äiti ...

Kriitikot kautta maailman ovat ylistäneet Pedro Almodóvarin tärähtänyttä rakkauskarusellia. Kika (Verónica Forqué) on elämänmyönteinen madridilainen meikkaaja. Hän on kuitenkin hermoromahduksen partaalla: hänen miehensä Ramón (Àlex Casanovas) kuvaa häntä salaa vastapäisestä talosta, hän makaa miehensä isäpuolen Nicholasin (Peter Coyote) kanssa, lesbo taloudenhoitajatar on rakastunut häneen, ja eräänä iltapäivänä taloudenhoitajattaren kehitysvammainen veli raiskaa hänet. Pari-kolme ruumistakin osuu ...

Victor Plaza (Liberto Rabal), jonka äiti Isabel (Penélope Cruz) on prostituoitu, syntyy madridilaisessa lähibussissa. Tapahtuneesta nousee suuri kohu, ja Victor saa itse pormestarilta elinikäisen ilmaiskortin kaikkiin kaupungin busseihin. 20 vuotta myöhemmin tapaamme jälleen Victorin, joka ottaa kaiken irti Madridin villistä yöelämästä. Eräänä iltana hän tapaa ohimennen erään naisen, Elenan (Francesca Neri). Victor ei saa naista ...

Loistava komedia ahtaasti asuvasta kaoottisesta työläisperheestä Madridissa. Gloria (Carmen Maura) on siivooja ja naimisissa taksikuski-Antonion (Ángel de Andrés López) kanssa. Antonion palvonnan kohde on vanha saksalainen laulaja Ingrid Muller (Katia Loritz), jota hän on joskus kyydinnyt taksissaan. Yksi perheen murrosikäisistä pojista, Toni (Juan Martínez), välittää huumeita ja toinen, Miguel (Miguel Ángel Herranz), makaa vanhempien miesten ...

Naisen rakastaja jättää hänet. Nainen yrittää hakea miehen käsiinsä kysyäkseen tältä miksi tämä häipyi. Hän ottaa yhteyttä miehen vaimoon ja poikaan, mutta he ovat yhtä ymmällään kuin nainen itse. Naisen ystävätär puolestaan pelkää poliisien etsivän häntä poikaystävän rikollisten puuhien takia. Molemmat naiset kääntyvät naisasianajajan puoleen, joka osoittautuukin rakastajan uudeksi rakastajattareksi. Elokuvan henkilöiden polut risteilevät vaikeakulkuisessa ...

Elokuva kertoo kahdesta miehestä, jotka puhuvat ja puhuvat – kaikille, jotka vain ovat valmiit kuuntelemaan ja myös niille, jotka eivät voi heitä kuulla. Se joku puheen ulottumattomissa voi olla rakastettu, joka makaa koomassa. Marco (Darío Grandinetti) on toimittaja ja hänen rakkaansa Lydia (Rosario Flores) on härkätaistelija. Lydia loukkaantuu areenalla ja päätyy koomapotilaaksi sairaalaan. Sairaalassa Marco ...

Leo Macías (Marisa Paredes) kirjoittaa suosittuja tunteisiin vetoavia novelleja, mutta on piiloutunut Amanda Gris -salanimen taakse. Kirjailija tuntee itsensä onnettomaksi ja tyytymättömäksi sekä työhönsä että mieheensä Pacoon (Imanol Arias), jonka työ sotilaana vie tätä Brysseliin ja Bosniaan – ja joka on täten jatkuvasti poissa kotoa. Leo yrittää tehdä mitä vain muuttaakseen elämänsä suuntaa…

Mielisairaalasta juuri vapautettu Ricky (Antonio Banderas) kidnappaa unohdetun entisen pornotähden Marinan (Victoria Abril), jonka kanssa hän on joskus harrastanut satunnaista seksiä. Ricky haluaa mennä naisen kanssa naimisiin. Saadakseen Marinan rakastamaan itseään hän päättää pitää tätä sidottuna asunnossaan. Marina löytää itsensä tilanteesta, joka on täynnä epäilyksiä, jännitteitä ja sairasta huumoria. Samalla hän itse miettii omaa onnetonta ...

Sole (Lola Dueñas) on hieman ujo ja arka. Hän työskentelee kampaajana ja ottaa asiakkaita vastaan kotonaan. Hänen aviomiehensä jätti hänet erään asiakkaan takia. Eräänä päivänä Solelle tulee kylältä puhelu. Naapuri nimeltä Augustina (Blanca Portillo) ilmoitta Paula-tädin (Chus Lampreave) juuri kuolleen. Solen kaunis ja menestynyt sisar Raimunda (Penélope Cruz) ei voi uransa takia matkustaa kotiin, ja ...

Elokuva on Hitchcockin varhaistuotannon herkullisimpia töitä – mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että se sisältää huikean paljon raakilemaisia ideoita nappiin menneitä 1950-luvun ohjauksia varten. Nuori amerikkalainen toimittaja John Jones (Joel McC­rea) yrittää paljastaa vihollisagentteja Lontoossa toisen maailmansodan kynnyksellä.
dvd
Nuori orpotyttö Mary (Maureen O’Hara) lähetetään 1800-luvun alussa asumaan tätinsä Patiencen (Marie Ney) ja enonsa Jossin (Leslie Banks) luo heidän Jamaica Inn-majataloonsa. Melko pian Marylle kuitenkin selviää, että majatalo toimii merirosvojengin pesäpaikkana, ja hän alkaa pelätä henkensä puolesta. Elokuva perustuu Daphne du Maurierin samannimiseen romaaniin vuodelta 1936, ja se on Hitchcockin viimeinen ohjaus Isossa-Britanniassa ennen ...
dvd
Englantilainen pariskunta, Jill (Edna Best) ja Bob (Leslie Banks) Lawrence, on lomalla teini-ikäisen tyttärensä Bettyn (Nova Pilbeam) kanssa. Eräissä juhlissa ammutaan salainen agentti Louis Bernard (Pierre Fresnay). Louis ehtii kuitenkin ennen kuolemaansa kertoa Jillille salaisuuden: terroristit aikovat tappaa erään ulkomaalaisen suurlähettilään Lontoossa. Tekoa suunnittelevat terroristit sieppaavat Bettyn ja vievät hänet Lontooseen, ja Jillin ja Bobin ...
dvd
Näyttelijätär löydetään kuolleena rannalta. Hänet on kuristettu sadetakin vyöllä, joka kuuluu samalle miehelle, joka löysi naisen rannalta. Mies vangitaan ja hän joutuu oikeuteen, mutta hän vakuuttaa olevansa syytön. Poliisipäällikön tytär auttaa häntä pakenemaan, ja mies tekee kaikkensa puhdistaakseen maineensa.
dvd
On vuosi 1990. New Yorkin Bronxin kaupunginosassa eivät määrää lait, vaan jengit. Rullaluistimilla liikkuvat jengit kylvävät tuhoa ja käyvät reviiritaistelua. 17-vuotias Ann saa tietää, että hän on suuren asevalmistajan The Manhattan Corporationin perijä. Moraalisesti arveluttava perintö aiheuttaa Annelle dilemman, ja hän päättää lähteä turvalliselta Manhattanilta rosoiseen Bronxiin. Elokuvista Mad Max, Soturit ja Pako New Yorkista ...
dvd
Escape from The Bronx on elokuvan 1990: Bronx Warriors jatko-osa. Kuten edellisessäkin osassa, maailmaa hallitsevat edelleen pahat suuryritykset. Tällä kertaa ne ovat päättäneet lopullisesti tehdä selvän koko maailman häpeätahrasta, jengien hallitsemasta Bronxista, ja liittää sen heikosti puolustetun maa-alueen itseensä. Korporaatioiden armeijat vyöryvät Bronxiin, mutta hädän hetkellä bronxilaisjengit liittoutuvat keskenään ja käyvät uljaasti jengipomo Trashin (Gregory) ...
dvd
Kiina vuonna 1900. Valtakunta joka yhä on keisaridynastian vallassa. Kansan tyytymättömyys on suuri ja vallankumous lähellä. Majuri Matt Lewisin saapuessa Pekingiin on kaupunki paniikin vallassa. Vallankumoukselliset ovat murhanneet satakunta lähetyssaarnaajaa ja he uhkaavat tappaa kaikki valkoihoiset. Kielletyn Kaupungin muurien takana viholliset pitävät jäljellä olevia länsimaalaisia pelon kourissa. Muutamia tuhansia siviilejä ja vain muutama sata sotilasta ...

Loistelias suurelokuva Rooman valtakunnan viimeistä päivistä. Pääosissa mahtava tähtikaarti mm. Sophia Loren, Christopher Plummer, Steven Boyd, James Mason ja Alec Guinness. Rooman valtakunta on saavuttanut huippunsa. Keisari Marcus Aurelius haluaa seuraajakseen uskollisen kenraalinsa Liviuksen, mutta hänen poikansa Commodus anastaa kruunun väkivalloin. Hän hävittää vihollisensa väkivalloin ja ostaa kansansuosion kullalla ja verisillä gladiaattorinäytöksillä. Uutta keisaria voivat ...

1700-luvulle sijoittuvassa seikkailuelokuvassa brittilaivaston upseeri Brian Hawke (Errol Flynn) tuomitaan väärin perustein sotilaskarkuruudesta. Hän pakenee rangaistusta ja liittyy merirosvokapteeni Roc Brasilianon (Anthony Quinn) joukkoon. Miehet alkavat kilvoitella upean naismerirosvo Prudence Spitfire Stevensin (Maureen O’Hara) suosiosta. Hawke saa tuntea Spitfiren raivon nahoissaan, kun hän pelastaa suloisen Lähi-idän prinsessan (Alice Kelley) orjakauppiaiden kynsistä. Spitfire tulee kuitenkin Hawken ...

Zorg (Jean-Hugues Anglade) työskentelee Ranskassa yleismiehenä pitäen huolta useista rantabungaloweista. Hän viettää hiljaista ja rauhallista elämää, työskentelee ahkerasti ja kirjoittaa vapaa-aikanaan. Eräänä päivänä Betty (Béatrice Dalle) – nuori, kaunis, raju ja ennalta arvaamaton nainen – astuu hänen elämäänsä. Yhtäkkiä Bettyn villit tavat riistäytyvät käsistä. Zorg huomaa rakastamansa naisen menettävän vähitellen järkensä. Voittaako Zorgin rakkaus, kun ...
blu-ray
Zorg (Jean-Hugues Anglade) työskentelee Ranskassa yleismiehenä pitäen huolta useista rantabungaloweista. Hän viettää hiljaista ja rauhallista elämää, työskentelee ahkerasti ja kirjoittaa vapaa-aikanaan. Eräänä päivänä Betty (Béatrice Dalle) – nuori, kaunis, raju ja ennalta arvaamaton nainen – astuu hänen elämäänsä. Yhtäkkiä Bettyn villit tavat riistäytyvät käsistä. Zorg huomaa rakastamansa naisen menettävän vähitellen järkensä. Voittaako Zorgin rakkaus, kun heidän ...
dvd
Tiedemies Peyton Westlake (Liam Neeson) on vähällä tehdä mullistavan läpimurron keinotekoisen ihon tutkimuksessa, kun sadistinen Robert G Durant (Larry Drake) joukkoineen tuhoaa hänen laboratorionsa. Tunnistamattomaksi palanut ja kokeellisen lääketieteen keinoin pelastettu Westlake rakentaa uuden laboratorion. Samalla hän yrittää palata yhteen entisen tyttöystävänsä Julien (Frances McDormand) kanssa. Westlaken suurin haaste on kuitenkin hänen oma sisimpänsä: hänen ...

Rikollisuutta vastaan taisteleva naamiosankari tekee paluun Darkmanin vauhdikkaassa jatko-osassa. Tiedemies Peyton Westlake (Arnold Vosloo) on kollegansa avulla vihdoin löytämässä keinon, jolla hänet saataisiin taas ehjäksi. Traaginen käänne kuitenkin pakottaa Westlaken samaan painajaismaiseen tilanteeseen, joka alun perin johti hänen epämuodostumiseensa. Hän huomaa kauhukseen, että Durant (Larry Drake), jonka piti olla kuollut, onkin erittäin elossa. Westlake eli ...

Yksi taistelee oikeuden puolesta. Toinen vallan. Vain yksi voi selviytyä… Trilogian kolmannessa osassa Peyton Westlake (Arnold Vosloo) kohtaa alamaailman huumediileri Peter Rookerin (Jeff Fahey), joka yrittää pakkomielteisesti paljastaa Westlaken yliinhimillisten voimien salaisuuden. Westlake suostuu kokeelliseen leikkaukseen runnellun vartalonsa korjaamiseksi ja huomaa joutuneensa viheliäisen uhkapelin keskelle. Panoksena on hänen tutkimustyönsä lisäksi kahden viattoman ihmisen henki. Yksikin ...

Drownig by Numbers – Kohtalokkaat numerot kertoo saman perheen kolmen eri sukupolven naisista, joiden kaikkien nimi on Cissie Colpitts. Vanhin Cissie (Joan Plowright) on lopen kyllästynyt jatkuvasti uskottomaan ja alkoholisoituneeseen mieheensä – niinpä eräänä yönä hän päättää hukuttaa tämän kylpyammeeseen. Rikoksen salaamiseksi hän tarvitsee apua kaupungin oikeuslääkäriltä Madgettilta (Bernard Hill). Cissien tukena ovat kuitenkin myös ...
dvd
Once Were Warriors on uusiseelantilainen draama, joka perustuu Alan Duffin bestselleriin. Se kertoo maorisotureista polveutuvasta Heken perheestä ja heidän ongelmistaan liittyen köyhyyteen, syrjäytyneisyyteen, alkoholismiin ja kotiväkivaltaan.
dvd
Nikos Kazantzakisin samannimiseen romaaniin perustuva Kristuksen viimeinen kiusaus on mestariteos, joka on yksi kaikkien aikojen ”pakko nähdä” -elokuvista. Se on voimakas, intohimoinen ja ajatuksia herättävä draama, joka seuraa Jeesuksen Kristuksen (Willem Dafoe) matkaa, kun hän hyväksyy jumalallisuutensa ja lopullisen kohtalonsa. Elokuva on Oscar-voittaja Martin Scorsesen ohjaama ja pääosissa nähdään mm. Willem Dafoe, Barbara Hershey ja Harvey Keitel.
blu-ray
Nikos Kazantzakisin samannimiseen romaaniin perustuva Kristuksen viimeinen kiusaus on mestariteos, joka on yksi kaikkien aikojen ”pakko nähdä” -elokuvista. Se on voimakas, intohimoinen ja ajatuksia herättävä draama, joka seuraa Jeesuksen Kristuksen (Willem Dafoe) matkaa, kun hän hyväksyy jumalallisuutensa ja lopullisen kohtalonsa. Elokuva on Oscar-voittaja Martin Scorsesen ohjaama ja pääosissa nähdään mm. Willem Dafoe, Barbara Hershey ja Harvey ...
dvd
Vuonna 1942 brittisotilas Jack Celliers (David Bowie) saapuu japanilaiselle vankileirille. Leiriä johtaa Yonoi (Ryuichi Sakamoto), jolla on vankka usko kuriin ja kunniaan. Hänen mielestään liittoutuneet vangit ovat pelkureita, koska nämä valitsivat antautumisen itsemurhan sijasta. Yksi vangeista, tulkkina toimiva John Lawrence (Tom Conti), yrittää selittää japanilaista ajattelutapaa.

Dokumentissa My Best Friend Werner Herzog muistelee suhdettaan räiskyvään, omalaatuiseen Klaus Kinskiin, joka kuvauksissa saattoi vaatia kamera-assistenttia ammuttavaksi ”koska hän virnuili”. Yhteistyö Kinskin kanssa tuotti neljä elokuvaa, joista klassikoiksi ovat nousseet Fitzcarraldo (1981) ja Nosferatu (1978). Näistä neljästä elokuvaa Cobra Verde (1987) ei ole koskaan esitetty Suomessa. Herzog vie meidät mielenkiintoiselle matkalle kuvannäkijöiden maailmaan. Hän ...
dvd
Poikien pesula on Daniel Day-Lewisin läpimurtoelokuva, jonka jälkeen hän on voittanut kaksi parhaan näyttelijän Oscar-palkintoa sekä lukuisia muita palkintoja. Elokuva on niin ikään ohjaaja Stephen Frearsin läpimurtoelokuva, jonka jälkeen hän on ohjannut klassikoita kuten Valheet ja viettelijät, High Fidelity, Mrs Henderson esittää ja viimeisimpänä Oscar-voittajan The Queen. Johnny (Daniel Day-Lewis) kuului aiemmin rasistiseen äärioikeistolaiseen liikkeeseen, ...
dvd
Elämäniloinen ja katkeransuloinen komedia maailman mukavimmasta jätkästä Alexista (Cooper Raiff) ja hänen vaikeudestaan sopeutua opiskelijaelämään. Elokuva uusista ystävistä, lämpimistä kesäöistä ja unohtumattomasta ensirakkauden kohtaamisesta… ja monista kiusallisista hetkistä, joihin se johtaa.
dvd
Kun Rosco Frazer (Terence Hill) tapaa sattumalta entisen linnakundin, Doug O’Riordanin (Bud Spencer), on luvassa vain suoraa toimintaa. Ensitöikseen kaverukset pistävät kahvilan remonttiin, varastavat rekan ja huijaavat poliiseja. Mutta kaikki tämä on vasta alkulämmittelyä! Roscoa ja Dougia erehdytään luulemaan CIA:n superagenteiksi, ja he saavat huostaansa salkun, joka sisältää miljoona dollaria. Lisäksi edessä on reissu Miamiin, ...

Banaani Joe (Bud Spencer) on lempeä banaaninviljelijä, joka asuu pienessä, rauhallisessa afrikkalaisessa kylässä. Elämä muuttuu kun suuryritys ottaa haltuunsa banaaniplantaasin ja laittaa Joen vankilaan. Jättiläismäinen Joe on kiltti ja mukava kaveri, mutta suututettuna hän nostaa nyrkit. Ja silloin Joe ei välitä taisteleeko hän yhtä vai kymmentä miestä vastaan – samanaikaisesti!

Huoletonta elämää viettävä onnenonkija Alan (Terence Hill) saa käsiinsä aarrekartan, josta selviää japanilaisten sotajoukkojen toisen maailmansodan aikana kätkemän rahasaaliin sijainti. Rahojen löytäminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty: aarre sijaitsee kaukaisella trooppisella autiosaarella ja lisäksi kartan perässä ovat kaupungin gangsterit. Päästäkseen roistoja pakoon ja aarretta etsimään, piiloutuu Alan rauhaa rakastavan Charlien (Bud Spencer) veneeseen. Monen ...

Painija Charlie (Bud Spencer) ja jäätelönmyyjä Sonny (Giuliano Gemma) ovat huolettomia ja mukavia kavereita, jotka pysyttelevät poissa vaikeuksista. Mutta kun kaupungin ja alamaailman johtaja erehtyy luulemaan heitä pahamaineiseksi tappajakaksikoksi, kaikki muuttuu… Pelastaakseen omat nahkansa Charlie ja Sonny pysyvät vaiti todellisista henkilöllisyyksistään ja pelaavat mukana hämätäkseen gangstereita.

20 miljoonaa taalaa ryöstetään röyhkeästi detroitilaisesta pankista. Vain yksi kolmesta ryöstäjästä saadaan kiinni, eikä rahoja koskaan löydy. Nyt, seitsemän vuoden kakun jälkeen, kiinnisaatu ryöstäjä pääsee vihdoin vapaalle jalalle. Hän suuntaa välittömästi Miamiin ja viranomaiset ovat varmoja, että kadonnut ryöstösaalis löytyy miehen jälkiä seuraamalla Floridan paratiisikaupungin alamaailmasta. Haastavaan tehtävään valitaan FBI:n valioyksilöt: Doug Bennet (Terence Hill) ...

Järjestäytyneen rikollisuuden vedonlyöjät, korttihait ja huijarit piinaavat toimillaan Miamia, ja poliisin johto on päättänyt ottaa kovat keinot käyttöön ja puhdistaa kaupungin. Mutta koska poliisin omat resurssit eivät riitä toivottuun lopputulokseen, värvätään veljekset, Johnny (Terence Hill) ja Charlie (Bud Spencer) Firpo, likaisen työn hommaan… Vaikka Johnny on laivaston upseeri ja Charlie vain rekkakuski, ovat heidän urbaanit ...

Dave Speed (Terence Hill) on Miamin poliisivoimien rämäpää, jolta rikollisuuden kitkeminen hoituu luonnostaan. Erästä tehtävää hoitaessaan Dave altistuu pahemman kerran ydinaseen säteilylle, eikä mikään ole enää kuin ennen: hän saa yliluonnolliset supervoimat, ja pian Miamin rikoskäyrät ovat rajussa laskussa…

Tavanomaista Spencer ja Hill -mättöä. Matt Kirby (Terence Hill) ja Wilbur Walsh (Bud Spencer) ovat luonteiltaan hieman aggressiivisia ja joutuvatkin usein vaikeuksiin, joista kuitenkin yleensä selviytyvät nyrkkiensä avulla. Eräänä päivänä he törmäävät toisiinsa ja päättävät suorittaa ryöstökeikan. Mutta jonkin sekaannuksen takia he värväytyvätkin vahingossa poliiseiksi. Turpiin vaan ja onnea! on tavanomainen Terence Hill & Bud ...

Kaksoisolentojen välittämiseen erikoistunut yritys saa tilauksen kahdelta äärimmäisen vaikutusvaltaiselta liikemieheltä sijaistensa etsimiseksi. Hätiin löytyvät saksofonisti Greg (Bud Spencer) ja surffaaja Elliot (Terence Hill). Kaksi huoletonta heppua, joita ei missään nimessä pitäisi määrätä minkään tärkeän vartijaksi. Greg ja Elliot suostuvat muitta mutkitta kaksoisolennoiksi, ja nauttivat täysin rinnoin hetkittäisestä elämänmuutoksesta. Mutta todellinen kulttuurishokkiaalto odottaa kuitenkin kaikkia…

Kovanyrkkinen ylikonstaapeli Parker (Bud Spencer ) saa tehtäväkseen ottaa kiinni lipevän gigolon, Tony Roman (Tomas Milian), jolle vanhemmat rouvat jalokivineen ovat helppoja saaliita. Pian kuitenkin panokset pelissä muuttuvat kovemmiksi, kun Tony todistaa Mafian tappoiskun. Mafian ollessa valmis raivaamaan todistajat hengiltä tylyn armottomalla tyylillään, on Parkerin suojeltava Tonya ja varmistettava tämän pääsy elossa todistamaan. Poliisin ja ...

Cannibal Holocaust on perinpohjaisesti kouraiseva kauhudraama, joka ponnahti heti ensi-iltansa jälkeen maailman pahamaineisimpien elokuvien kärkijoukkoon – ja paistattelee siellä yhä. Nyt shokkielokuvan kuolematon klassikko saapuu tarjolle HD-restauroituna, täysin leikkaamattomana versiona. Kertomus neljän amerikkalaisnuoren filmiryhmän katoamisesta Amazonin loputtomaan sademetsään on kuvattu äärimmäistä realismia tavoitellen. Kauheudet paljastuvat katsojalle, kun kadonneiden jälkeensä jättämien filmikelojen materiaalia ryhdytään tutkimaan. Autenttisuus ei ...
blu-ray
Modernin kauhun kaikkien aikojen klassikko näkee viimein päivänvalon täydellisesti restauroituna versiona. Lähteenä on käytetty keväällä 2014 Cannesin festivaalin virallisessa ohjelmistossa juhlittua upeaa 4K-versiota alkuperäisestä filmikopiosta. Tarina viidestä kaveruksesta, jotka ajautuvat kannibaaliperheen silmätikuiksi Teksasin syrjäseuduilla, ei ole menettänyt alkuvoimaisesta tehostaan vähääkään. Huippulaadukas kuva kohottaa iskuvoimaa entisestään. Pääpiru Leatherfacen moottorisaha pärisee entistä komeammin ääniraidalla, jota on terävöitetty ...

ERIKOISTARJOUSHINNASTO

dvd
dvd
dvd
dvd
dvd
dvd
dvd
dvd
dvd