150 MILLIGRAMS

Emmanuelle Bercot’n 150 MILLIGRAMS perustuu tositapahtumiin. Vuonna 2009 keuhkolääkäri Irène Frachon alkoi epäillä, että Médiator-niminen lääke aiheutti kuolemantapauksia. Lääkettä määrättiin diabeteksen ja liikalihavuuden hoitoon.

Tulisieluinen Irène haluaa tuoda julki lääkkeen vahingollisuuden. Hän pyytää avukseen kollegaansa Antoinea. Ryhmään tulee mukaan myös muita henkilöitä Brestin yliopistollisesta keskussairaalasta. Paljastuu, että lääke on aiheuttanut satojen ihmisten kuoleman. Seurauksena on terveysalan skandaali Ranskassa. Tarina etenee kronologisesti loppuvuoteen 2015. Tyyli on välillä jopa trillerimäinen. Käsikirjoitus perustuu Irène Frachonin kirjaan.

Elokuvan tapahtumapaikkoina ovat enimmäkseen sairaala, lääketurvallisuusviraston salit ja Irènen koti, jossa hänen lapsensa tykkäävät soittaa jazzia. Merenrantakaupunki Brest näyttäytyy tuulisena. Miljööt ovat tummasävyisiä, kuin korostaen potilaiden vaikeaa tilannetta. Mukana on kaksi realistista kohtausta leikkaussalista, jotka eivät välttämättä sovi heikkohermoisille. Taistelu lääkeyritystä vastaan saa aikaan ristiriitoja kollegojen kanssa. Antoine haluaa jättää projektin kesken. Irène joutuu punnitsemaan omia arvojaan, sillä perhe jää väistämättä vähemmälle huomiolle. Pienen ihmisen taistelu lääkeyritystä vastaan ei ole helppoa.

Irèneä näyttelevä tanskalainen Sidse Babett Knudsen tekee vakuuttavaa työtä. Tv-sarja Vallan linnakkeesta tuttu näyttelijä välittää hienosti Irènen tunteet ja reaktiot. Benoît Magimel Antoinen roolissa on loistava vähäeleisenä tutkijana.

Luokka:
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
1224K
Ääni
Dolby Digital ranska
Kuvasuhde
16:9 anamorfinen laajakuva
Kesto
127 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
12
Tekstitys
suomi, ruotsi, norja, tanska
Genre
Draama
Julkaisupäivä
9.8.2019
Alkuperäisnimi
La fille de Brest
Alkuperämaa
Ranska
Valmistumisvuosi
2016
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165265723
Musiikki
Martin Wheeler