JATKOSODAN KATSAUKSET I HYÖKKÄÄVÄT KAMERAT

Hyökkäävät kamerat on julkaisu, joka sisältää Puolustusvoimain uutiskatasaukset jatkosodasta sellaisina kuin aikalaiset ne näkivät. Neljän levyn kokoelma – lähes 12 tuntia katsottavaa – on edustava otos elokuvatusta sodasta. Heinäkuun 1941 ja huhtikuun 1942 välillä ilmestyneet 41 Puolustusvoimain ensimmäistä katsausta ovat nähtävissä ensi kertaa sodan jälkeen alkuperäisessä muodossaan. Ekstrat sisältävät sotaa edeltävän ajan Suomi-Filmin uutiskatsaukset ja lähes kaikki jatkosodan ensimmäisen vuoden lyhytelokuvat. Harvinaisen fi lmin suomalaisista SS-miehistä taustoi professori Ohto Manninen. Hyökkäysvaihe haluttiin esittää ”reportaaseina”. Katsausten kieli oli peittelemättömän propagandistista eikä selostus vältellyt sotaisaa huumoria tai isänmaallista paatosta.

Katsaukset kuvaavat etenemisen itään: vallatuiksi tulivat vuoden 1941 aikana Sortavala, Viipuri, Aunus, Salla, Äänislinna, Hanko, Kontupohja, Koivisto, Karhumäki ja Poventsa. Aseveljeyttä esiteltiin lukuisissa katsauksissa. Uutismaisuuden korvasi asemasodan rintamien hiljentyessä dokumentaarisuus. Armeijan aselajit saivat tasapuolisen käsittelyn. Myös vallatun alueen olosuhteita ja väestöä kuvattiin. Kotirintamalta kamera poimi sotilaspojat, ilmavalvontalotat ja väestönsuojelijat. Katsausten kuvien takana olivat rintamalla tiedotuskomppanioiden, pääkaupunkiseudulla Valtion tiedotuslaitoksen ja Päämajan TK-kuvaajat. Tekijät olivat suurimmaksi osaksi elokuvaalan tunnettuja konkareita.

Luokat: , ,
Formaatti: DVD
Tuotetunnus
DVD862551
Ääni
suomi mono
Kesto
713 minuuttia
Levyjä
4
Ikäraja
3
Tekstitys
ruotsi
Genre
Dokumentti / Sota
Alkuperäisnimi
Jatkosodan katsaukset I - Hyökkäävät kamerat
Valmistumisvuosi
1940
Studio/Jakelija
VLMEDIA
Esitysoikeus
Kyllä
EAN
6415018625512