NHL 23

EA SPORTS on esitellyt tulevan NHL 23 -pelin uudistukset ja kanteen valitut jääkiekkoilijat. Peli julkaistaan 14. lokakuuta PlayStation 4:lle ja 5:lle, Xbox Onelle sekä Xbox Series X/S:lle.

Suurin yksittäinen muutos on kovasti toivotun crossplayn eli alustojen välisen pelaamisen lisääminen. Se on kuitenkin mukana pienin rajoituksin.

Crossplay toimii ainoastaan konsolisukupolvittain, joten PlayStation 5:llä ja Xbox Seriesillä kiekkoilevat kaverit voivat pelata keskenään. PS5-pelaaja ei voi kuitenkaan pelata Xbox One -kaverinsa kanssa. PS5:llä pelaava voi pelata myös PS4-kaverinsa kanssa, jos asentaa ja käynnistää PS4-version konsolillaan.

TOINEN merkittävä uutuus on viime hetken yritys -ominaisuus, jonka seurauksena peliä voi vielä jatkaa esimerkiksi taklauksen tai koukkaamisen jälkeen. Ominaisuudella pelaaja voi esimerkiksi sohaista karanneen kiekon kohtia maalia tai ketjukaveria. Maalivahdit ovat saaneet ominaisuuteen liittyen 50 uutta torjunta-animaatiota.

Franchise-pelitilaan, jossa hallinnoidaan omaa joukkuetta, on tehty myös muutoksia. Pelaaja voi jatkossa hallita entistä kattavammin joukkue- ja ottelumäärää sekä esimerkiksi palkkakattoa. HUT-pelitilan suurin muutos on naiskiekkoilijoiden lisääminen pelaajavalikoimaan.

KANTTA koristavat tänä vuonna Anaheim Ducksin tähtinimi Trevor Zegras sekä Kanadan maajoukkueen Sarah Nurse, joka on pelisarjan ensimmäinen kanteen valittu naiskiekkoilija.

– Kuulin asiasta heti olympialaisten jälkeen, kun olin Meksikossa lomailemassa joukkuekavereideni kanssa. Sain puhelun agentiltani, joka sanoi EA:n pyytäneen minut kanteen. Olin niin iloinen ja soitin heti vanhemmille: äitini rupesi itkemään! Se oli hieno hetki, Nurse muisteli pressitilaisuudessa hetkeä, jolloin kuuli pääsevänsä kanteen.

Zegras oli puolestaan tankkaamassa autoa, kun puhelin soi. Hän luuli ensin kyseessä olevan vitsi, mutta pian epäilys muuttui iloksi. Ajomatka huoltoasemalta kotiin oli kuulemma yksi parhaista.

– Minulla on pikkusisko, joten on suuria kunnia päästä kanteen ensimmäisen naispelaajan kanssa. Se on tosi coolia, Zegras kommentoi kansikaveriaan.

Luokat: , ,
Formaatti: PS4
Tuotetunnus
4470NHL23
Ikäraja
12
Julkaisupäivä
14.10.2022
Alkuperäisnimi
NHL 23
Studio/Jakelija
PAN VISION, PELIT
Esitysoikeus
Kyllä
EAN
5030944124314