RAKASTAJA

Jean-Jacques Annaudin Rakastaja-elokuva perustuu Marguerite Duras’n omaelämäkerralliseen romaaniin. Duras kertoo kirjassaan lapsuus- ja nuoruusvuosistaan Saigonissa, Ranskan alusmaassa Indokiinassa (alue, johon nykyisin kuuluvat Vietnam, Laos ja Kambodzha), jossa hänen perheensä on asunut jo yli kymmenen vuotta. Elokuva perustuu takaumille, joita siivittää Jeanne Moreaun käheän tunteikas kertojanääni. Tapahtumat alkavat Jane Marchin esittämän minä-hahmon ollessa 15-vuotias.

Elokuva rakentuu ikään kuin audiovisuaalistettujen muistikuvien varaan. Se etenee välillä rauhallisen kronologisesti ja ilman elokuvan ulkopuolisia viittauksia; toisinaan kerrontaa taas täydentää minä-hahmon eksplikointi tapahtumista ja henkilöiden välisistä suhteista. Kertoja myös palaa toisinaan jo kerran käsittelemiinsä tilanteisiin ja henkilöhahmoihin, joten elokuvan aikarakenne on mielenkiintoisen hajanainen. Rakastaja muistuttaa unimaailmaa, jossa henkilöhahmot ovat vapaita kaikista velvoitteistaan ja jossa kuvat rakentuvat mielihyväperiaatteen mukaan. Niinpä henkilöt elokuvassa kulkevat kaduilla, käyvät ravintoloissa ja tanssimassa, mutta eivät liiemmin uhraa aikaa työlle tai koulunkäynnille.

Rakastaja keskittyy kuvaamaan ihmissuhteita, ja erityisesti minä-hahmon suhdetta häntä itseään kaksi kertaa vanhempaan, kiinalaiseen mieheen. Tytön ja miehen välille syntyy omituinen henkinen side, joka nopeasti muuntuu myös fyysisiksi läheisyyden hetkiksi. Siis, suoremmin sanottuna elokuvan päähenkilöt harrastavat seksiä, eikä sitä yritetä peitellä, päinvastoin. Tämä onkin antanut markkinamiehille aihetta lyödä elokuvaan ”pikkutuhman” leiman, jolla lisää (ja takuulla uudenlaisia) katsojia on houkuteltu teattereihin katsomaan ranskalaista epäkaupallista elokuvaa.

Ehkäpä eksotiikan yhdistäminen selkeisiin seksikohtauksiin muuten ihan ”kunniallisessa” elokuvassa kiinnostaakin monia? Pakko myöntää, että elokuvan eroottisissa kohtauksissa on potkua, mutta sanoisin silti, että erotiikannälkäisten katsojien kannattaa ennemmin panostaa ns. varmoihin nakkeihin kuin tähän. Seksikohtaukset on toteutettu tyylikkäästi, mutta kuitenkin ilman soft-core-hömpsötystä. Rakastelukohtauksien taustalla ei siis soi syntikkapoppi, vaan tunnelmaa siivittävät kiireisiltä kujilta kantautuvat kauppiaiden huudot ja jalankulkijoiden äänet, ja salaisena kohtauspaikkana toimii kiinalaisen miehen vuokraama ”poikamiesboksi” vilkkaassa kaupunginosassa.

Tytön suhde kiinalaiseen mieheen kuvataan ”säädyttömäksi”, sillä mies on varakasta kauppiassukua, ja on lisäksi juuri menossa naimisiin sukunsa valitseman naisen kanssa. Hänen perheensä ei ikinä hyväksyisi valkoista naista miehen kumppaniksi. Toisaalta tyttö on vasta teini-ikäinen, ja hänenkin perheellään on vaikeuksia suhtautua komeaan ja rikkaaseen kiinalaiseen rakastajaan. Näiden pinnalla liikkuvien jännitteiden lisäksi Rakastajassa nostetaan esiin myös enemmän ajatusta aktivoivia teemoja, kuten rakkaussuhteiden samanaikainen helppous ja vaikeus.

Rakastaja on loppujen lopuksi aika pieni ja yksinkertainen elokuva, mutta juuri siinä on sen voima. Se ei yritäkään tavoitella kaikenkattavaa tulkinnallista kehystä länsimaalaisten orientalistien ja alistettujen aasialaisten välisistä yhteiskunnallisista suhteista. Se vain kertoo yhden Indokiinassa eläneen ranskalaistytön kohtaamisesta kiinalaisen miehen kanssa. Viitekehyksenä toimivat tytön suhteet hänen perheeseensä, äitiin ja kahteen veljeen, jotka jäävät moniulotteisen avoimiksi loppuun saakka. Elokuvassa kuvataan hurjan monella tavalla alistussuhteita ja vallankäyttöä, mutta loppujen lopuksikaan ei täysin selviä, kuka on kenenkin niskan päällä.