PERTSA JA KILU

Kotkan pankki ryöstetään, ja samoihin aikoihin katoaa myös arvokas huvijahti. Kun ryöstäjä yrittää päästä Tukholmaan tyttöystävänsä kanssa, joutuu hänen ohjastamansa huvijahti myrskyyn ja ajautuu karille. Ryöstösaalis painuu pohjaan jahdin mukana.

Paikalle osuu kaksi poikaa, Pertsa (Olavi Kiiski) ja Kilu (Oskari Mustikkaniemi), jotka pelastavat pariskunnan merestä. Totuus alkaa valjeta pojille vasta heidän kuullessaan ryöstöuutisesta. He ovat tietämättään pelastaneet pankkirosvon. Alkaa vauhdikas ja jännittävä kilpajuoksu, kun Pertsa ja Kilu yrittävät etsiä uponneen huvijahdin, ja samaan aikaan pankkirosvo yrittää päästä nostamaan saaliin meren pohjasta. Myös poliisi jäljittää roistoa ja huvijahtia, joten kamppailu aikaa vastaan on käsin kosketeltava. Varsinkin Pertsalle jahdin löytämisestä tulee elämäntehtävä – perhe on taloudellisesti ahtailla ja muutto Imatralle edessä, mutta pankkiryöstöön liittyvistä vihjeistä ja huvijahdista luvattu palkkio voisivat olla ratkaisu kaikkeen.

Pertsa ja Kilu ottavat myös ystäväpiirinsä avuksi suoriutuakseen tehtävästä – he perustavat pelottoman joukkion ”Viimeiset kaanit”. Kaaniin kuuluu niin poikia kuin tyttöjäkin. Pertsa kehittää toinen toistaan uskaliaampia keksintöjä, ja mm. kotikutoinen lentokone ja erilaisista irtotavaroista rakennettu sukellusvene auttavat tehtävän ratkaisemisessa. Keskeisenä teemana on Pertsan ja Kilun keskinäinen ystävyys ja luottamus, joka joutuu hetkittäin lujille, mutta tuo kuitenkin lopulta voiton.

Kirjailija Väinö Riikkilän luomien hahmojen ympärille toteutetaan täysverinen ja ajaton seikkailuelokuva. Se on täynnä oivalluksia, mielikuvituksen vimmaa, jännitystä ja riemua. Ystävyys ja pelko sen rikkoutumisesta on temaattisesti myös vahvasti läsnä ja tekee elokuvasta pohjimmiltaan syvältä koskettavan kertomuksen.

Ekstra:
– Traileri

Luokat: , ,
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
900831K
Ääni
Dolby Digital 2.0 (stereo) suomi
Kuvasuhde
Widescreen 16:9 (2.39:1)
Kesto
82 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
7
Tekstitys
suomi heikkokuuloisille, ruotsi, englanti
Genre
Kokoperheen seikkailukomedia
Julkaisupäivä
10.10.2024
Alkuperäisnimi
Pertsa ja Kilu
Alkuperämaa
Suomi
Valmistumisvuosi
2021
EAN
6430080900831