AUSCHWITZ – THE NAZIS & THE FINAL SOLUTION

Auschwitz ja lopullinen ratkaisu on BBC:n tuottama laadukas minisarja. Minisarja koostuu kaiken kaikkiaan kuudesta osasta n. 45 minuuttia kestävästä osasta ja kertoo Auscwitzin tarinan alkaen vaatimattomasta sotavankilatoiminnasta ja päätyen tehokkaaseen joukkosurmatehtaaseen.

Sarja kertoo tapahtumista kiihkottomasti ja liiallisesti dramatisoimatta. Mukana on näyteltyjä kohtauksia, mutta joukkomurhamässäilyyn ei näissä sorruta. Dramaattisempaa materiaalia sarjassa ovat saksalaisten itsensä kuvaamat mustavalkokuvat ja lyhyet dokumenttielokuvapätkät leirin vapauttamisen jälkeen.

Sarjassa on haastateltu sekä leiriltä selviytyneitä että siellä työskennelleitä henkilöitä. Jälkimmäisten osalta on hämmästyttävää, että edelleenkään he eivät vaikuta tuntevan minkäänlaisia omantunnontuskia tuon toiminnan suhteen. Joko natsipropaganda on ollut erittäin tehokasta ja vaikuttaa heihin vieläkin tai sitten nämä henkilöt ovat kehittäneet itselleen suojamuurin vuosien kuluessa kestääkseen tuon omantunnon kolkutuksen. Toisaalta selvähän on että yksittäisellä SS-miehellä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia kieltäytyä toimimasta keskitysleirillä tai vaikuttaa tuollaisen leirin toimintaan. Natsijärjestelmä oli niin tehokkaasti rakennettu että käytännön vastarinta oli lähestulkoon mahdotonta.

Sarjan lopussa kuvataan vankien kohtaloa leiriltä vapautumisen jälkeen. Neuvostovallan alle joutuneissa Itä-Euroopan maissa juutalaisten tilanne ei ole ollut kovin kummoinen sen koomminkaan. Esim. Slovakiassa juutalaisten omaisuus takavarikoitiin ja jaettiin muille kansalaisille eikä sitä ole sen koomin myöskään palautettu oikeille omistajilleen. Sarjassa kerrotaan käytännön pilasta, jonka eräs vanki teki tällaiselle talonvaltaajalle. Vanki oli tullut katsomaan kotitaloaan ja talonvaltaaja oli väittänyt että vangin perhe oli piilottanut rahaa taloon. Vanki oli antanut ymmärtää että näin oli, jonka seurauksena talonvaltaaja oli purkanut koko talon rakenteet eikä hänellä ollut enää rahaa korjata sitä ennalleen.

Luokat: , ,
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
HC56602
Ääni
Dolby Digital englanti
Kuvasuhde
16:9
Kesto
285 minuuttia
Levyjä
2
Lisätieto
Minisarja
Ikäraja
12
Tekstitys
suomi, ruotsi, tanska, norja
Genre
Dokumentti, Sota
Julkaisupäivä
1.12.2017
Alkuperäisnimi
Auschwitz - The Nazis And The Final Solution
Alkuperämaa
Iso-Britannia
Valmistumisvuosi
2005
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165565021