ISÄ

Koskettava ja intiimi draamaelokuva ”Isä” on näyttelijätyön juhlaa. Elokuva perustuu samannimiseen, palkittuun näytelmään, joka sekin on elokuvan ohjanneen ja käsikirjoittaneen Florian Zellerin käsialaa. Elokuvan musiikista vastaa mestarillinen Ludovico Einaudi.

”Isä” palkittiin Oscarilla Parhaan miespääosan (Anthony Hopkins) ja Parhaan sovitetun käsikirjoituksen (Florian Zeller, Christopher Hampton) kategorioissa. Kaikkiaan kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut ”Isä” palkittiin myös kahdella BAFTA:lla, minkä lisäksi se on voittanut palkintoja lukuisilla festivaaleilla.

Anthony (Oscar-voittaja Anthony Hopkins) on oikukas ja tavattoman itsenäinen 81-vuotias Lontoossa asuva mies. Anthony ei lainkaan kaihda näyttää kerta toisensa jälkeen ovea hoitajille, joita hänen tyttärensä Anne (Oscar-voittaja Olivia Colman) palkkaa ikääntyvän isänsä avuksi. Kun Anne joutuu muuttamaan Pariisiin, on avuntarve akuutti – mutta kuinka saada itsepäinen isä hyväksymään tilanne? Kun Anthony yrittää ymmärtää mitä kaikkea hänen ympärillään tapahtuu, hän ajautuu epäilemään läheisiään, omaa muistiaan ja sitä mistä pala palalta murenevassa arjessa onkaan kyse. Tytär Anne puolestaan kamppailee lujasti yrittäessään tehdä oikeita valintoja.

Luokka:
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
55631
Ääni
englanti
Kesto
97 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
12
Tekstitys
suomi, ruotsi
Genre
Draama
Julkaisupäivä
16.2.2022
Alkuperäisnimi
The Father
Alkuperämaa
Iso-Britannia, Ranska
Valmistumisvuosi
2020
Studio/Jakelija
ATLANTIC FILM
EAN
6438194556319