MONK AND THE GUN

Bhutanin kuningaskunnassa Himalajan vuoristossa eletään vuotta 2006. Maa salli internetin ja televisiolähetyksen viimeisenä valtiona maapallolla, ja nyt kuningas on päättänyt luopua vallasta, jotta hänen kansansa voisi etsiä paikkaansa modernissa maailmassa. Edessä on muutoksista suurin: siirtyminen demokratiaan. Viranomaiset järjestävät varjovaalit opettaakseen kansalaisia äänestämään. Paikallinen väestö, jolle buddhalaisuus on elämäntapa ja joka arvostaa perinteitä paljon enemmän kuin politiikkaa, suhtautuu kuitenkin muutoksen tarpeeseen suurella epäilyksellä. Viranomaiset saavat vihiä, että kylän lama suunnittelee äänestyspäivälle rituaalia, johon liittyy Yhdysvaltojen sisällissodan aikainen kivääri.

Elokuva oli Bhutanin Oscar-ehdokas vuonna 2024. Myös ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Pawo Choyning Dorjin esikoiselokuva ”Koulu maailman laidalla” nähtiin Suomessa, ja se oli ehdolla vuoden 2022 Oscar-gaalassa parhaan kansainvälisen elokuvan sarjassa.

Vancouver International Film Festival 2023: Audience Award Winner

Rome Film Fest 2023: Special Jury Award Winner for Best Film

Tromsø International Film Festival 2024: Norwegian Peace Film Award Winner

Luokka:
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
901586K
Ääni
Dolby Digital 5.1 dzongkha, englanti
Kuvasuhde
16:9 Widescreen (2.39:1)
Kesto
107 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
S
Tekstitys
suomi
Genre
Draamakomedia
Julkaisupäivä
10.4.2025
Alkuperäisnimi
The Monk and the Gun
Alkuperämaa
Bhutan
Valmistumisvuosi
2023
EAN
6430080901586