OPPIPOIKA

Jussi-voittaja 2015: paras pukusuunnittelu.

On vuoden 1939 kesä ulkomerellä, perimmäisellä majakkasaarella. Rantaan saapuu 13-vuotias Karl. Hän on tullut saarelle ryhtyäkseen majakkamestari Hasselbondin oppipojaksi. Kun Hasselbond näkee riutuneen pojan, hän käskee vihoissaan tämän takaisin mantereelle. Odottaessaan seuraavaa yhteysalusta Karl päättää tehdä kaikkensa saadakseen jäädä.

Majakkamestari Hasselbondin raudanluja ote hallitsee saarta ja perhettä. Nämä ovat rakkaudettomuuden näivettämät, silti elämänjanoiset vaimo Dorrit, poika Gustaf ja pieni tytär Emma. Hasselbond saa oppipojan, joka on täsmälleen hänen oman poikansa Gustafin ikäinen. Gustafissa palaa unelma: hän aikoo merikapteeniksi.

Tarina on hypnoottinen kertomus kahdesta pojasta, joista toiselle saari on vankila, toiselle vapaus. Poikien hauras ystävyys muuttuu ensin kilpailuksi, sitten kyteväksi vihaksi. Oppipoika Karl joutuu tekemään moraalisen valinnan toisensa jälkeen. Liian myöhään hän ymmärtää, että jokaisella valinnalla on hintansa. Ja että hinta on lopulta hirvittävän suuri.

Luokat: ,
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
AF7981
Ääni
Dolby Digital 5.1 ruotsi
Kesto
89 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
12
Tekstitys
suomi, englanti
Genre
Draama
Julkaisupäivä
12.3.2014
Alkuperäisnimi
Lärjungen
Alkuperämaa
Suomi
Valmistumisvuosi
2013
Studio/Jakelija
ATLANTIC FILM
EAN
6438194079818