WORLD WAR 2 STORIES: HOLOCAUST

Kokoelma sisältää seuraavat elokuvat:
* Alastomana susien parissa (Naked among Wolves, 2015)
* Anne Frankin päiväkirja (The Diary of Anne Frank, 2008)
* Auschwitz
* Night Porter – Yöportieeri (The Night Porter, 1974)
* Pariisin vainotut – La Raffle (La Raffle, 2010)

Alastomana susien parissa:
Bruno Apitzin samannimiseen romaaniin perustuva vaikuttava sotadraama vuodelta 2015. Elokuvan tapahtuman sijoittuvat toisen maailmansodan loppupuolelle Buchenwaldin keskitysleirillä (vuosiin 1944 ja 1945). Liittoutuneiden saapuminen on jo tiedostettu ja se on päivä päivältä enää viikkojen, vuorokausien, tuntien tai jopa vain minuuttien kysymys.
Keskitysleirin vangit vaarantavat elämänsä yrittäessään pelastaa Puolan khetosta selviytyneen nuoren juutalaispojan hengen. Leirille kuolemanmarssilta saapuva puolalaisvanki kantaa laukkua, jonka sisältö paljastuu myöhemmin täysin lamaantuneeksi kolmivuotiaaksi orpolapseksi, joka oli syntynyt Auschwitzissa. Keskitysleirin komentaja on saanut vihiä pojasta ja tiukentaa entisestään vankien julmaa kohtelua. Vangit onnistuvat välttämään pojan löytymisen siirtämällä hänet alati uuteen turvapaikaan ja onnistuvat pysyttelemään aina yhden askeleen edellä natsivartijoiden ja raivoisan komentajan toimia.
Lopulta poika löydetään ja vangit, jotka suojelivat häntä, tietävät nyt joutuvansa valmistautumaan varmaan kuolemaansa. Dramaattisten, mutta jo kaiken kaikkiaan odotettavissa olevien, tapahtumankäänteiden johdosta, liittoutuneiden joukot vapauttavat heidät keskitysleiriltä.
Tarina on tosiperusteinen, sillä Apitz joutui kommunistina Buchenwaldiin kohdaten siellä vartijoilta piilotellun juutalaislapsen.

Anne Frankin päiväkirja:
”Nuoren tytön päiväkirja” on ajaton nykykirjallisuuden klassikkoteos ja ainutlaatuinen sosiaalinen kirjanpito, joka on sykähdyttänyt kaikkialla maailmassa. Tarina on tärkeä lähihistorian kuvaus ja yleismaailmallinen perhetarina, johon ihmiset kaikkialta maailmasta voivat samastua.
Anne Frankin päiväkirja on ahdistava mutta paikoin hauska ja traaginen sarja, joka kuvaa uskollisesti ja ajattomasti kaikkia elämän arkipäiväisyyksiä. Katsojan ei anneta unohtaa hirvittävää kuolemanvaaraa, joka salaisen siiven asukkaita uhkaa, mikäli he paljastuvat.

Night Porter – Yöportieeri:
Mielipiteet jakanut Liliana Cavanin kulttiklassikko Yöportieeri kertoo Lucia Athertonista (Charlotte Rampling, Swimming Pool) ja hänen myrskyisästä löytöretkestä seksuaalisuuteensa ja emotionaaliseen vapauteensa.
Keskitysleiriltä hengissä selvinnyt Lucia tapaa entisen kiduttajansa ja rakastajansa Maximilianin (Dirk Bogarde, Kohti auringonlaskua), joka työskentelee hotellin yöportieerina sodanjälkeisessä Wienissä, ja päättää kohdata hänet jatkaakseen sadomasokistista suhdetta hänen kanssaan. Kun Maximilianin aiemmat SS-kaverit saavat tietää miehen suhteesta Luciaan, he päättävät seurata rakastavaisia ja panna pisteen heidän kieroutuneelle suhteelleen. Yöportieeri on intensiivisen valtapelin kuvaus, joka lävistää hienosti häpeän ja nautinnon pimeän puolen ja tutkii ihmisen ominaisuuksia syvällisesti.

Pariisin vainotut – La Raffle:
Tositarina siitä, kuinka Ranskan viranomaiset toimittivat 13 000 pariisinjuutalaista natsien keskitysleireille. Ranskan viranomaiset esitetään natsien pokkuroivina sylikoirina, joille ei tuota ongelmaa passittaa tuhansia kansalaisiaan varmaan kuolemaan.

Luokka:
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
76622
Ääni
englanti
Kesto
571 minuuttia
Levyjä
5
Lisätieto
Sisältää elokuvat Naked among Wolves, The Diary of Anne Frank, Auschwitz, The Night Porter ja La Raffle
Ikäraja
16
Tekstitys
suomi, ruotsi
Genre
Sota
Alkuperäisnimi
WW2 Stories Vol. 1: Holocaust
Alkuperämaa
Yhdysvallat
Valmistumisvuosi
2020
Studio/Jakelija
SMD ENTERTAINMENT
EAN
5709165766220