YRITTÄJÄ

2 Jussi-palkinnon voittaja (paras dokumenttielokuva, musiikki)

Yrittäjä on karnevalistinen elokuva yrittämisen innosta ja eetoksesta, kahdesta yrityksestä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa. Elokuvassa Laineen kuusihenkinen perhe tekee työtä tyhjenevällä kotikylällään Honkajoella. Perhe pyörittää tivolia ja ajaa liha-autollaan ympäri maakuntaa myyden perinnelihaa. Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla Maija Itkonen ja Reetta Kivelä saavat hullun idean valmistaa kaurasta proteiiniruokaa. Naiset hankkivat tehtaan ja tilaavat Kiinasta ensimmäisen tuotantokoneen. Syntyy ihme nimeltä nyhtökaura, jota kaikki haluavat, mutta jota ei aluksi saa mistään.

Yrittäjä on hauskan hellä kuvaus sirkushupeja, lihaa ja kauraa kauppaavista ihmisistä, joilla on intoa ja hullunrohkeutta lähteä tavoittelemaan unelmiaan.

Virpi Suutari on kahdella Jussilla palkittu ohjaaja ja hän on maailmalla tunnettu ja arvostettu dokumentaristi, jonka elokuvat ovat voittaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja olleet ehdolla mm. EFA-palkinnon saajaksi. Suutarin elokuviin lukeutuvat mm. Auf Wiedersehen Finnland (2010), Hilton! (2013), Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Eleganssi (2016).

Elokuvan on leikannut Jussi Rautaniemi (Hymyilevä mies, Katto, Eedenistä pohjoiseen), kuvannut Heikki Färm F.S.C., musiikin on säveltänyt Sanna Salmenkallio ja äänisuunnittelusta vastaa Olli Huhtanen. Elokuvan ovat tuottaneet Oktober Oy:n Joonas Berghäll (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive, Miesten vuoro) ja Satu Majava (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive).

Luokat: , ,
Formaatti: DVD
Yksinmyyntinimikkeemme: saatavissa kirjastoille vain Elokuvapalvelusta.
Tuotetunnus
1389K
Ääni
suomi, englanti, kiina
Kesto
77 minuuttia
Levyjä
1
Ikäraja
S
Tekstitys
suomi (kohdissa, joissa puhutaan muuta kieltä kuin suomea), ruotsi
Genre
Dokumentti
Julkaisupäivä
18.1.2019
Alkuperäisnimi
Yrittäjä
Alkuperämaa
Suomi
Valmistumisvuosi
2018
Esitysoikeus
Kyllä
EAN
6420114013897
Musiikki
Sanna Salmenkallio